- Veropolitiikalla on houkuteltava investointeja Suomeen ja pidettävä yrityksiä Suomessa. Näin ylläpidetään työllisyyttä koko maassa, Lintilä kirjoittaa tiedotteessaan.

Hänen mukaansa SDP esittää pääomaveron nostamista erittäin huonoon aikaan, kun taantuma on syvimmillään, ja maassa kaivataan investointeja ja kotimaista työllisyyttä tukevia toimia. Samalla Suomen pitäisi pitää huolta kilpailukyvystään maailman markkinoilla.

SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen esitti torstain Keskisuomalaisessa pääomaveron korottamista kahdella prosenttiyksiköllä. Valtio saisi hänen mukaansa näin sata miljoonaa euroa lisää verotuloja.