Kolmen suurimman puolueen marssijärjestys on tämän kuun aikana selkiintynyt.

Taloustutkimuksen YLE Uutisille tekemässä mittauksessa kokoomus ja SDP ovat nostaneet kannatustaan, ja keskustan suosio on pudonnut jälleen alle 20 prosentin.

Syyskuussa keskusta nousi niukasti SDP:n ohi kakkoseksi. Lautakasakohusta puhtia saaneen pääministeripuolueen pieni nousuvire näyttää jääneen hetkelliseksi.

Samalla ero kokoomukseen kasvoi taas yli kolmeen prosenttiyksikköön. Yhtä kaukana keskustan nykykannatuksesta on puolueen oma viime eduskuntavaalien tulos.

Hallitusvastuu verottaa, arvioi Korhonen

Tässä vaiheessa me olemme olleet kuusi vuotta johtava hallituspuolue ja maailmantalouden lama koettelee Suomea nyt kovimmin vuoden 45 jälkeen ja voi sanoa että tyytymättömyyttä on, mutta sitten myös erittäin vahva kannattajajoukko. Suurimman puolueen ero on nyt noin 3 prosenttiyksikköä ja olen melko varma siitä, että keskustan kannatus lähtee nousuun."

Vanhasen haastajat piilossa

Keskusta pohtii tulevaisuuttaan viikonlopun laivaristeilyllä Tallinnaan. Ensi kesän puoluekokouksen henkilövalintoihin on aikaa runsas puoli vuotta.

Pääministeri-puoluejohtaja Matti Vanhanen on luvannut kertoa omista suunnitelmistaan ensi keväänä. Mahdolliset haastajat ovat pysyneet vielä piilossa. Keskustan kannatuksen alavireen voisi ajatella kannustavan vaihtoehtoja esille.

Perusssuomalaiset syöksyssä

Suurten puolueiden takana vihreät on pitänyt pintansa ja vasemmistoliiton kannatus on säilynyt vakaana.

Vihreille mitattiin noin yhdentoista, vasemmistoliitolle noin kahdeksan prosentin kannatus.

Vielä eurovaaleissa voittoa juhlineet perussuomalaiset ovat sen sijaan syöksyssä alaspäin.

Timo Soinin siirtyminen Brysseliin on poistanut perussuomalaiset lähes kokonaan julkisuudesta ja aiemmasta kannatusnoususta on pian puolet sulanut pois.

Timo Soini otti euroehdokkuudellaan ison riskin ja tuo riski näyttää nyt toteutuvan. Soinin paluu takaisin kotimaan politiikkaan ei välttämättä enää nosta kannatusta.

Kristillisdemokraatit keräsi runsaan neljän ja RKP tasan neljän prosentin suosion.

Taloustutkimuksen mittauksessa haastateltiin tämän kuun aikana yhteensä lähes 3 900 henkilöä ja mittauksen virhemarginaali on noin puolitoista prosenttiyksikköä suuntaansa.