Jyväskylässä suunnitellaan jo tukitoimia Kankaan paperitehtaan mahdollisen lakkauttamisen takia. Kankaan tehtaan omistaja Sappi Ltd. ilmoitti viime viikolla aloittavansa yt-neuvottelut koko Kankaan henkilöstön osalta. Tehtaassa on 150 työntekijää.
Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen vakuuttaa, että joukkoirtisanomisia seuraavat mahdolliset tukitoimet tullaan toteuttamaan tasapuolisesti.
Erityistoimia vain tehtaita suljettaessa
Pekkarisen mukaan vähittäinen työpaikkojen katoaminen ei kuitenkaan ole yhtä vaarallista kuin äkilliset suurten tuotantolaitosten sulkemiset. Esimerkiksi Jyväskylässä suunnitellaan jo tukitoimia sen mahdollisuuden varalta, että Kankaan tehdas sulöjetaan.
Raskaasti joukkoirtisanomiset ovat kohdelleet Pekkarisen mukaan esimerkiksi myös Pirkanmaata. Pelkästään syksyn aikana irtisanomisista ovat Tampereen seudulla ilmoittaneet muun muassa Cargotec, Georgia-Pacific, Parma ja Metso. Uhattuna on yhteensä satoja työpaikkoja.
Jyväskylä ei saa erityiskohtelua
-Jyväskylän ja Tampereen kohdalla toimitaan aivan samalla tavalla. Ei Jyväskylä saa mitään erikoista, vaan tarkoituksena on nyt koota yhteen kaikki ne toimijat, joilla on teoriassa ja käytännössä jotain annettavaa näiden syntyneiden ongelmien voittamiseksi. Jos verrataan työpaikkojen katoamista pitemmän ajan kuluessa tällaisiin äkillisiin tapahtumiin, niin kyllä se äkillisyys on tärkeä tekijä tukitoimia mietittäessä, Pekkarinen toteaa.