Pohjoisen yhteistyösuuntaa yksimielisesti kannattava Keskustan ryhmä ei ajanut asiaa äänestykseen. Ryhmäjohtaja Tuomo Puumala ilmoitti keskustan olevan valmis hakemaan yhteistä muotoilua vielä kerran kaupunginhallituksesta. Etelän suuntaa kannattaneet olivat puolestaan valmiita panemaan asian pöydälle, mutta taipuivat palautuspäätökseen, kun keskustan ryhmä oli tähän valmis.

Käsittelyssä ollut suuntautumisaloite koski 28 kaupunginvaltuutetun allekirjoittamaa aloitetta, jossa haluttiin Kokkolan vetoavan perustuslakivaliokuntaan ja valtioneuvostoon suuntautumispäätöksen tutkimiseksi vielä kertaalleen. Aloitteen allekirjoittajien mielestä päätöksen laillisuus olisi tutkittava. Allekirjoittajien mielestä Kokkolan kaupunki pakotetaan pohjoiseen yhteistyösuuntaan poliittisista syistä.

Keskustan ryhmäjohtajan Tuomo Puumalan mukaan ryhmän kanta ei ole muuttunut, kaupunginhallituksessa toivotan löytyvän aloitteeseen muotoilu, jonka kaikki voisivat hyväksyä.

-Meillä on paljon tärkeämpiä asioita edessä kuin suuntautuminen. Tulisi keskittyä olennaiseen ja tämä ei ole enää sitä, Puumala totesi.