Historia ja maantiede ovat kuljettaneet Pohjoismaita talous- ja turvallisuuspolitiikassa osittain eri leireihin. Pääministeri Matti Vanhasen mielestä pohjoismaisen yhteistyön houkutusta lisääkin se, että näin esimerkiksi Suomi saa sisäpiirin tietoa Natosta.

- Se on hyvä väylä saada tietoa. Me kuulemme arvioita Natosta ja muut kuulevat meiltä yhteisvaluuttaan liittyvistä kysymyksistä tai EU-jäsenyydestä.

Onko tarpeellista tavoitella, että kaikki Pohjoismaat kuuluisivat esimerkiksi Euroopan unioniin ja Natoon?

- Jokainen tekee itse päätöksensä. Itse olen pitänyt luonnollisena ja tavoiteltavana, että kaikki maat olisivat jonain päivänä sekä Euroopan unionin jäseniä että yhteisvaluutassa.

- Mutta en pidä Pohjolan erityisenä yhteisenä tavoitteena, että sotilaspoliittisesti kaikkien pitää tehdä samanlaisia ratkaisuja, vaan kyllä Suomi tekee oman ratkaisunsa, Vanhanen linjaa.

Erikoistumista pohditaan

Puolustusyhteistyö etenee: ilmavalvonnassa Suomi ja Ruotsi tekevät pian yhteistyötä Nato-maa Norjan kanssa ja pääesikunnissa mietitään työnjakoa; miten eri maat voisivat erikoistua puolustuksen eri osiin. Yhteistyö toisi säästöjä.

Ase- ja muissa laitehankinnoissa yhteistyö vaatii yhteen sopivuutta Naton kanssa.

- Sitten aikanaan jää nähtäväksi, kuinka syvälle tämä yhteistyö menee. Kuinka pitkälle erikoistumisessa mennään eli sen tyyppisessä ajattelussa, että yksi vastaa yhdestä ja toinen toisesta ja sitten muodostuu kokonaisuus, pohdiskelee puolustusministeri Jyri Häkämies.

- Vielä ei ole sen aika. Nyt haetaan perinteisiä yhteistyön kohteita ja niitä edistetään ja sitten lähivuosina varmasti myös poliittisesti arvioidaan, että kuinka syvälle mennään.

Ruotsin puheenjohtajuudesta hyötyä Suomelle

Häkämies esittelee puolustusyhteistyön tuloksia keskiviikkona Tukholmassa Pohjoismaiden neuvoston kokouksessa. Ruotsi johtaa puhetta EU:ssa ja Tanska isännöi YK:n ilmastokokousta. Pääministeri Vanhasen mukaan hyvistä naapureista on hyötyä.

- Kun puheenjohtajat näissä kahdessa keskeisessä foorumissa ovat näin lähellä ja läheisiä yhteistyökumppaneita, niin se on antanut meille ehkä vähän paremman puhevallan.

- Varsinkin kun Ruotsi on EU:n puheenjohtajamaa ja meillä on useimmissa EU-kysymyksissä lähtökohtaisesti hyvin samanlainen linja, niin meillä on ollut tietysti erittäin paljon helpompi olla vaikuttamassa puheenjohtajan toimintaan. Välit ovat mutkattomat, Vanhanen arvioi.