Aiheesta Rantakangas puhui lauantaina Kalajoella, missä Keskustanuoret ovat viikonloppuna koolla.

Äänestysiän laskua Rantakangas perustelee sillä, että tämän päivän teini-ikäisten valmiudet mielipiteenilmaisuun ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ovat laajemmat, kuin heidän vanhemmillaan vastaavanikäisinä.

Keskustan lisäksi kokoomus, kristillisdemokraatit, RKP ja vihreät ovat aiemmin ilmaisseet suhtautuvansa myönteisesti äänestysikärajan laskuun kunnallisvaaleissa. Varautuneemmin ikärajan laskuun ovat suhtautuneet vasemmistopuolueet sekä perussuomalaiset.

Euroopassa esimerkiksi Itävallassa 16-vuotialla on ollut äänestysoikeus kaikissa vaaleissa vuodesta 2007 lähtien.