Ministerit muistuttavat, että Helsingin seudun erityisyys koko Suomelle perustuu ennen kaikkea sen suureen merkitykseen maan kansantaloudelle. Metropolialueella asuu neljännes Suomen väestöstä ja osuus kansantuotteesta on kolmasosa.
- Metropolialueen erilaisista hallintomalleista puhutaan jatkuvasti. Jotta Helsingin seudun hallintoa voitaisiin kehittää parhaalla mahdollisella tavalla, tarvitaan siihen lisää tietoa myös muista maailman metropoleista. Tämän vuoksi haluamme kartoittaa eri maissa ja kaupungeissa käytössä olevia hallintomalleja, ministerit linjaavat.
Selvityksen odotetaan tuovan uusia ajatuksia asumisen, liikenteen, maankäytön sekä koulutuksen kehittämisestä pääkaupunkiseudulla. Ministerit toivovat sen helpottavan niin ikään päätöksiä metropolialueen yhteistyön ja yhteisen päätöksenteon ratkaisuista. Ministerit painottavat, että muutoksia nykyiseen tarvitaan jokatapauksessa.