Pääministeri Matti Vanhanen ennakoi, ettei hallitus anna lupaa kolmelle uudelle ydinvoimalalle. Vanhanen kirjoittaa nettipäiväkirjassaan, ettei usko hallituksen voivan tarvelaskelmien pohjalta päättää kaikista kolmesta ydinvoimahakemuksesta.
Tämän vuoksi Vanhasen mukaan on syytä aloittaa keskustelu siitä, millä tavalla kolme hakemusta asetetaan keskenään yhteiskunnan kokonaisedun näkökulmasta ensisijaisuusjärjestykseen.
Vanhanen valittelee, ettei ydinenergialaki anna tähän järjestykseen asettamiseen kovin paljon eväitä.
Vanhasen mukaan viime päivien ilmastokeskustelu on kiertynyt ydinvoimaan, mutta asiassa on toistaiseksi jäänyt pohtimatta, mitä tarkoittavat sanat "yhteiskunnan kokonaisetu".
Vanhanen kirjoittaa, että kaikkia esiin heitettyjä ydinvoiman rakentamisen vaihtoehtoja ei pidä noin vain hyväksyä.
Ydinvoimahakemukset ovat aiheuttaneet kiistaa hallituksessa päähallituspuolueiden keskustan ja kokoomuksen välille. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) on vaatinut luvan antamista kaikille kolmelle hakijalle.