Etelä-Karjala on hyvin kompaktin kokoinen maakunta, sanoo hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemi. Täällä on hyvä yhteishenki ja sosiaali- ja terveyspiirin perustaminen on onnistunut esimerkki siitä, miten palvelut on pystytty pitkällä aikavälillä turvaamaan, vaikka väestö ikääntyy ja työvoiman määrä koko maassa vähenee.
Ensi vuoden alusta astuu voimaan aluehallintouudistus, eikä nykyisiin maakuntajakoihin ei ole juurikaan tulossa muutoksia, sanoo Kiviniemi.
- Kun Etelä-Karjalassa on haettu toimivia, maakunnalllisia ratkaisuja palveluiden ratkaisemiseksi maakunnalisesti, on se osoitus, että tämä on toimivan kokoinen maakunta.
- Maakunnassa on paljon potentiaalia: rajan läheisyys avaa ulottuvuuksia ja mahdollisuuksia, joita ei jokaisella maakunnalla ole. - Ja sitä on osattu täällä myös hyödyntää.
Konnunsuon vankilan lakkautus oli perusteltu päätös
Hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemi puolustaa valtion alueellistamistoimia ja Konnunsuon vankilan lakkauttamista.
- Keskustalaista politiikkaa ei ole se, että tuotetaan palvelut tehottomasti. Kyllä tässä Konnunsuon lakkauttamisessa oli kyse oli koko vankeinhoidon kokonaisuudesta, jossa on pakko ajatella mitkä ovat kokonaiskustannukset vankeinhoidossa, sanoo ministeri Mari Kiviniemi
- Ei ole niin, että valtio hoitaa toimintansa tehottomasti ja huonosti ja rahaa haaskataan, puuskahtaa ministeri Kiviniemi.
Hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemi vieraili Lappeenrannassa sunnuntaina 18.10.2009 Keskustan Lappeenrannan kunnallisjärjestön 80- vuotisjuhlissa.