Internetissä äänesti ennätysmäärä, hieman yli 100 000 ihmistä, mikä on kymmenen kertaa enemmän kuin edellisissä vuoden 2005 kuntavaaleissa.

Mielipidetiedustelut ovat povanneet Viron kuntavaaleissa vaalivoittoa Edgar Savisaaren johtamalle keskustapuolueelle. Pääkaupungissa Tallinnassa keskustalle on ennustettu jopa yli 50 prosenttia äänistä.

Savisaarella on muun muassa Viron venäläisväestön tuki. Viron kuntavaaleissa on yli 175 000 ilman viron kansalaisuutta olevaa äänioikeutettua. Kaiken kaikkiaan vaaleissa voi äänestää hieman yli miljoona ihmistä.

Viron kuntavaaleissa suurin äänestysprosentti - 52,6 - oli vuonna 1993 ja laiskimmin kansa kävi äänestämässä edellisissä kuntavaaleissa vuonna 2005. Silloin äänestysprosentti jäi 47,4:ään.

Vaalien voittajalla on ratkaistavanaan putoavien tulojen kanssa painivien kuntien ongelmat. Myös kuntajako saattaa muuttua seuraavalla valtuustokaudella. Maan pääpuolueet ovat olleet jo kauan yksimielisiä siitä, että Viro tarvitsee pikaisesti hallintoremontin.