Lapin Kullan tuotemerkin kohtalo ja oluen valmistuksen kaavailtu lopettaminen Hartwallin Tornion tehtaalla nousi puheenaiheeksi eduskunnan kyselytunnilla torstaina.

Kansanedustaja Esko-Juhani Tennilä (vas.) kysyi, aikooko hallitus ryhtyä toimiin estääkseen lappilaisen oluen brandiryöstön etelään.

Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) arveli, ettei eurooppalaisesta lainsäädännöstä löydy sellaista pykälää, jolla valtio voisi viranomaistoimin puuttua Hartwallin suunnitelmiin.

Pekkarisen mukaan tähän asti on käytössä on ollut vain maakohtaisia brandejä, ei aluepohjaisia brandejä.

- Jos sellainen löytyy niin mieluusti sellainen katsotaan ja ryhdytään sen pohjalta toimenpiteisiin. Ainakaan tähän saakka kukaan ei minulle ainakaan ole sellaista keinoa kaivanut.

Pekkarinen lupasi myös katsoa kaikki keinot, joilla oluenpano voisi Torniossa jatkua, mikäli yhtiö on siihen valmis.

- Kaikki se, missä valtiovalta olisi voinut olla mukana, on tehty. Jos jotain uutta vielä yrityksen toimesta esitetään, niin ilman muuta ne vaihtoehdot katsotaan läpi.

- Siis ei mitään toimia Hartwallin ja Heinekenin suuntaan. Ei tämä näin avutonta saisi olla, parahti Tennilä kuultuaan Pekkarisen vastaukset.

Hän haastoi Pekkarisen mukaan edes Hartwallin nykyisen omistajan, Heinekenin, tuotteita koskevaan boikottiin. Pekkarinen lupasi tulla Tennilän mukana mukaan mielenosoitukseen, jos sellaisella olisi jotain tuloksia saatavissa.

Satakuntalainen kansanedustaja Juha Korkeaoja (kesk.) puolestaan harmitteli, että Karhu-oluen valmistus Porissa lakkasi pari kuukautta sitten ja perinteinen brandi siirtyi pois Satakunnasta.