Kampanjasummat eduskuntavaaleissa 2007
Heli Järvinen 22 668,44 e
Katri Komi 25 007e
Jari Leppä 26 722 e
Olli Nepponen 39 000 e
Pauliina Viitamies 57 300 e
Lenita Toivakka 58 147,15 e
Suurin osa maakunnan kuudesta kansanedustajasta on sitä mieltä, että 50 000 euroa on varsin riittävä summa eduskuntavaalikampanjointiin. Maakunnassa pidetään myös hyvänä vaalirahoituksen pelisääntöjen kirkastamista.
Eteläsavolaiset kansanedustajat käyttivät vuoden 2007 eduskuntavaaleissa kampanjointiin 22 000:sta eurosta liki 60 000:een euroa. Eniten rahaa kulutti kokoomuksen Lenita Toivakka.Toivakka on kansanedustajistamme myös ainoa, joka vastustaa kampanjakattojen asettamista.
Etelä-Savon puoluetoimistoissa mietteet mainonnan kampanjakatosta myötäilee kansanedustajien mielipiteitä. SDP sekä Keskusta uskovat pärjäävänsä Tarastin toimikunnan ehdottamilla mainossummilla.
Kokoomus puolestaan tyrmää mainoskattoajatuksen jo alkuunsa. Siinä missä SDP ja Keskusta uskovat rajoitusten tasapainoittavan vaaleja, saa Etelä-Savon Kokoomus vatsanväänteitä rahan epäreilusta tasajaosta.
Etelä-Savon Kokoomuksen toiminnanjohtaja Pekka Selenius nostaa esille vaalipiirien erilaiset kustannusrakenteet, esimerkiksi lehti-ilmoituksissa.
- Siinä missä Helsingissä tai Turussa yhden lehden ilmoitus peittää koko vaalialueen, tarvitaan Etelä-Savossa ilmoitus neljään lehteen.
Selenius myös uskoo, että puolueet etsivät ehdokkaaksi jo julkisuutta niittäneitä, jolloin säästyneet mainosrahat voi siirtää muuhun käyttöön.
SDP ja Keskusta ei rahasta mukise, vaan luottaa entiseen malliin kenttätyöhön sekä keskustelun voimaan.
Tarastin toimikunnan ehdotukset siirtyvät nyt oikeusministeri Tuija Braxille jatkovalmisteluun.