Eduskuntaryhmien puheenjohtajista rattijuopumuksen promillerajan laskua 0,5:stä 0,2:een kannattavat keskustan, kokoomuksen, vasemmistoliiton, vihreiden, kristillisdemokraattien ja perussuomalaisten ryhmäjohtajat.

Vain RKP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ulla-Maj Wideroos suhtautuu varauksella promillerajan alentamiskeskusteluun. Hänen mielestään 0,2 promillea ei ole liikenteessä ongelmia aiheuttava asia. Suurin ongelma hänestä liikenneraittiuden kannalta ovat noin kahden promillen humalassa liikenteeseen lähtevät, ja siksi törkeän rattijuopumuksen rajaa tulisi hänen mielestään laskea.

SDP:n eduskuntaryhmän ensimmäisen varapuheenjohtajan Jukka Gustafssonin mielestä promillerajan alentaminen jakaa mielipiteet eikä aiheesta ole heillä keskusteltu.

- Uskon, että meillä lievä enemmistö on sitä mieltä, että nykykäytäntö on hyvä. Seuraava vaihehan olisi sitten nollatoleranssi, Gustafsson sanoo Verkkoapilassa.

Valvonta taattava, jos rajaa lasketaan

Osa promillerajan alentamista kannattavista muistuttaa, että samassa yhteydessä pitäisi lisätä poliisin valvontaresursseja.

- Ongelmia saattaisi tulla valvontaresurssien riittävyyden kanssa. Olen ollut yleensä sillä kannalla, että mikäli laki säädetään, niin sen soveltamista pystytään myös valvomaan. Turhasta lainsäädännöstä olisi päästävä eroon, sanoo perussuomalaisten Raimo Vistbacka lehdelle.

Verkkoapila on keskustan verkkolehti.