Länsibalkanilaisen Makedonian jäsenyysneuvottelujen aloittaminen vaatii vielä EU-jäsenmaiden hallitusten hyväksynnän.
Niin ikään jäseniksi pyrkiviltä muilta Länsi-Balkanin mailta ja Turkilta EU-komissio penää lisää uudistuksia. EU-komissio arvosteli niitä vuosittaisessa raportissaan muun muassa korruptiosta ja heikosta oikeuslaitoksesta.
- Länsi-Balkanin mailta menee vielä pitkään ennen kuin ne ovat valmiita EU-jäsenyyteen. Kroatia liittyy niistä varmastikin ensimmäisenä lähivuosien kuluessa, Olli Rehn kertoo.
Kroatialta vaaditaan silti yhä monia uudistuksia. Turkin puolestaan tulee nopeuttaa poliittisia ja taloudellisia uudistuksia, kohentaa vähemmistöjen, naisten ja ammattiliittojen asemaa sekä normalisoida suhteet Kyprokseen. EU ja Turkki aloittivat jäsenyysneuvottelut vuonna 2005, mutta ne ovat edenneet hitaasti.
Rehn: Laajentumisesta tullut menestystarina
Enää muutaman kuukauden laajentumiskomissaarina istuva Rehnin pitää Unionin laajentumista pääosin menestystarinana.
- Eurooppa on kokenut rauhanomaisen muutoksen, joka on vahvistanut vaurautta ja demokratiaa itäisessä ja keskisessä Euroopassa, hän katsoo.
Huippuhetkien lomassa on silti ollut myös epäonnistumisia.
- Mahalaskuja ei kehtaa muistella eikä ainakaan tunnustaa. Se ehkä harmittaa, että Kyproksen jäsenyyttä ei ole vielä saatu aikaiseksi, mutta se ei varmastikaan ole ollut pelkästään minusta kiinni.