Piirin mielestä yhtiön pitää toteuttaa yhteiskuntavastuunsa tarjoamalla tehdas Lapin Kulta -tuotemerkkeineen myyntiin kohtuuhinnalla.
Oluen lisäksi keskustalaiset ottivat kantaa Tiehallinnon ja maaseutuyrittäjien kiistaan tienvarsikylteistä. Tiehallinto on vaatinut yrityksiä poistamalaan mainoskylttinsä tienvarsilta. Keskustapiirin mukaan mainostamiseen pitää myöntää lakiin kirjattu poikkeuslupa matkailun perusteella.
Piirin syyskokous vaatii myös paikallisten oikeuksien, kuten vapaan metsästysoikeuden ja alueiden virkistyskäytön säilymistä Metsähallituksen organisaation muutoksessa. Piiri esittää Metsähallituksen orgaiaatiomuodon säilyttämistä lähellä nykyistä, mikäli muutoksia on pakko tehdä.
Piiri toteaa kannanottonsa lopuksi antavansa täyden tukensa vaaliraha- ja korruptioepäilyjupakoissa marinoidulle Matti Vanhasen hallitukselle.
Syyskokous valitsi inarilaisen kansanedustajan Janne Seurujärven jatkamaan piirin puheenjohtajana ensi vuonna. Varapuheenjohtajiksi valittiin Liisa Ansala Rovaniemeltä ja Arja Mäkitalo Sodankylästä.