Kohusta toiseen kulkeneen pääministeri Matti Vanhasen asema keskustan johdossa on ollut vaakalaudalla jo pitkään.

Puolueen pitkäaikainen vaikuttajahahmo eduskunnan varapuhemies Seppo Kääriäinen sanoi tänään itsestään kertovan kirjan julkistamistilaisuudessa tilanteen muuttuneen.

Taustalla juhannus 2003

Kääriäisen mukaan keskustaväki alkoi ryhmittyä yhä pahempiin vaikeuksiin joutuneen Vanhasen tueksi viikko, pari sitten:

-Keskustalainen väki, eduskuntaryhmä varmaan aivan siinä etunokassa, mutta muutkin vaikuttajat kenttäväkeä myöten asettuivat hyvin nopeasti tukemaan omaa puheenjohtajaansa ja pääministeriä.

-Tämä on klassinen tilanne. Kun koetaan, että ulkoa tulee kova, massiivinen hyökkäys, joka pyrkii kaatamaan johtoa, niin silloin kyllä rivit yleensä tiivistyvät. Näin tässä kyllä kävi ja haluttiin todellakin tehdä myös selväksi, että juhannus 2003 ei tule toistumaan, Kääriäinen arvioi.

Kääriäinen pitää keskustan kannalta synkkänä muistona sitä, että sosialidemokraatit pääsivät juhannuksena 2003 vaihtamaan keskustalaisen pääministerin.

-Olen edelleen sillä kannalla, että se mitä tapahtui silloin oli siinä mielessä häpeäksi keskustalle, että silloin yksi merkittävä puolue astui raskailla saappailla meidän sisäämme ja sanoi, mitä meidän rauhaamme kuuluu ja mitä sinne rauhaan ei kuulu. Minusta se oli kova juttu, Kääriäinen toteaa.

Kääriäinen itse kuuluu niihin, joiden peukaloiden arveltiin jo kääntyneen Vanhasen suhteen alaspäin.

Ulkopuoliset paineet torjutaan

Nyt Kääriäinen korostaa Vanhas-tuessa nimenomaan ulkopuolisia paineita, ei niinkään Vanhasen omia ansioita:

-Silloin kun tällainen ryöpytys ylittää normaaleja rajoja, normaalin julkisuuden rajoja, on todella massiivista, niin se saa sen efektin aikaan, että silloin riippumatta vähän mitä siitä tyypistä ajatellaan noin pohjimmiltaan, niin silloin tiivistytään sen johtajan taakse.

-Keskustassa on näköjään myös semmoinen piirre, että oma väki kyllä katsoo oikeudekseen arvostella jopa haukkua omia johtajia, mutta jos ulkopuolelta ruvetaan oikein revittämään, niin silloin nousee käsi pystyyn, että teillä ei ole oikeutta arvostella meidän johtajia, Kääriäinen kuvailee.