Oppositio arvosteli eduskunnan lisäbudjettikeskustelussa keskiviikkona ankarasti hallituksen menettelytapoja. Oppositio vaatii yhä lisää valtion omaa budjettirahoitusta pahenevan työllisyyden hoitoon. Pekkarisen mielestä hallitus menettelee oikein, kun se pyrkii ohjaamaan alueellisia TE-keskuksia entistä enemmän EU-rahan käyttöön.
Vasemmisto-oppositio pitää hallituksen tuplavirheenä sitä, että keväällä ei tehty opposition vaatimaa työllisyyslisäbudjettia. Sen sijaan hallitus jakoi juhannuksen alla TE-keskuksille EU-rahastojen varoja, joista monet TE-keskukset ovat pystyneet käyttämään vain osan. Valtion omasta pussista työllistämisrahoja tulee hitunen lisää vasta loppusyksystä.
Pekkarinen mielestä työllisyysrahoituksesta on liikkunut julkisuudessa on osin väärää tietoa.
Hän muistutti, että Suomella on käytössä vuosina 2007 - 2009 Euroopan sosiaalirahaston varoja eri hankkeisiin yhteensä 320 miljoonaa euroa. Näistä 225 miljoonaa euroa on jo käytössä, ja sitomatta on vielä vajaat sata miljoonaa euroa. Tätä rahoitusta voidaan antaa eri hankkeisiin vielä kahtena seuraavana vuonna ja varat on käytettävä vuoden 2011 loppuun mennessä.
Sen sijaan vuodelle 2007 myönnetyt rahat tulee käyttää tämän vuoden loppuun mennessä.
- Siinä tulee olemaan tiukkaa, että nämä pystytään käyttämään, arvioi Pekkarinen.
- Sen sijaan tämä iso potti, mikä tässä on kysessä - uskon,että siinä ei ole mitään ongelmaa sen käyttämisessä.
Osa TE-keskuksista onnistui rahanjaossa
Pekkarinen myönsi, että EU-rahoitusta olisi pitänyt pystyä käyttämään etupainotteisesti.
- Kyllä taakse jääneiden kuukausien aikana olisi ollut hyvä jos olisi kyetty käyttämään vähän enemmän ESR-varoja kuin konsanaan on kyetty käyttämään. Mutta nyt onni onnettomuudessa on se, että kyllä tätä rahaa tarvitaan tästä edespäin muutamien kuukausien aikaan ja nyt ESR-rahaa on käytössä ja nyt sitä osataan paremmin käyttää.
Pekkarisen mielestä kangertelevassa rahanjaossa on ollut kysymys myös vanhoista tottumuksista. Hänen mukaansa on selvää, että kentällä käytetään mieluummin valtion omaa rahoitusta kuin vaikeammin hyödynnettävää ERS-rahoitusta.
- Nyt me on yritetty tätä koneistoa parantaa siihen valmiuteen, että se kykenisi myöskin käyttämään entistä paremmin ESR-rahaa, Pekkarinen sanoi.
TE-keskuksille kesäkuussa osoitetun rahoituksen jakaminen tiedettiin jo etukäteen vaikeaksi tehtäväksi. Pekkarinen korostaa, että osassa TE-keskuksia siinä kuitenkin onnistuttiin.
- Satakunta on käyttänyt lähes sataprosenttisesti kaikki sen mikä sinne annettiin. Etelä-Karjala samalla tavalla. Mutta sitten on alueita, joissa ei ole kyetty käyttämään niin nopeasti tätä rahaa. Osin varmaan on meidän ohjeituksessa vikaa, osin on työvoimatoimistoissa tuolla kentällä ja TE-keskuksissa.
- Me yritetään tässä juoksua parantaa ja saada rahat käytettyä siihen suureen tarpeeseen, mikä kiistatta kentällä on, vakuutti Pekkarinen.
Syksyn lisäbudjetissa työllistämistoimiin tulee 20 miljoonaa euroa lisää. Lisäbudjetti hyväksytään perjantaina ja rahat ovat TE-keskusten käytössä marras-joulukuussa. Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan mielestä rahoitus tulee alueille aivan liian myöhään.