Pääministeri Matti Vanhanen tapasi Istanbulissa turkkilaisen virkaveljensä Recep Tayyip Erdoganin. Keskusteluissa olivat esillä maitten välisen talousyhteistyön lisääminen sekä Turkin mahdollinen EU-jäsenyys.
Vanhasen mukaan Suomi on aina tukenut Turkin jäsenyyshakemusta ja tekee niin jatkossakin. Hän toivoo EU:lta tasavertaista suhtautumista kaikkiin jäsenehdokkaisiin. Vanhasen mukaan EU:n pitäisi pysyä sitoumuksissaan Turkkia kohtaan, koska Turkkikin on tehnyt jäsenyyden vaatimia muutoksia.
Myös Turkin pääministeri Erdogan oli tyytyväinen Suomen tukeen EU-jäsenyysasiassa.
Pääministeri Vanhanen sanoi odottavansa Turkin uudistuspolitiikan jatkumista. Hänestä Turkissa on parannettu vähemmistöjen, erityisesti kurdien, asemaa. Vanhanen kiitteli myös Nabucco-kaasuputkihanketta. EU ja Turkki pääsivät kesällä sopuun Kaspianmereltä Eurooppaan johtavan kaasuputken rakentamisesta. Vanhasen mukaan Turkin rooli Euroopan energiaturvallisuudelle on tärkeä.
Kaikki rahoitukset heti auki
Myös vaalirahakysymys nousi esille lehdistötilaisuudessa. Pääministeriltä kysyttiin, mitä hän olisi tehnyt toisin keskustan puheenjohtajana. Pääministeri Vanhasen mielestä presidentinvaalien ja puolueiden rahoitus olisi pitänyt avata samaan aikaan kun alettiin keskustella ehdokkaiden rahoituksesta.