Vanhanen arvioi blogissaan, että EU:lle saatetaan valita neuvoston pysyvä puheenjohtaja eli presidentti ja ulkosuhteita hoitava korkea edustaja eli ulkoministeri jo lokakuun lopun EU-huippukokouksessa, jos Puola ja Tshekki ratifioivat pikaisesti Lissabonin sopimuksen. Olli Rehnin nimi on ollut esillä ulkoministerispekulaatioissa.
Ruotsi neuvottelee komissaareista kaikkien EU:n jäsenmaiden kanssa ennen lokakuun lopussa pidettävää unionin huippukokousta. Vanhasen mukaan näissä keskusteluissa Ruotsille muodostuu käsitys eri nimien hyväksyttävyydestä, kannatuksesta ja ehkä vastustuksestakin.
Vanhanen uskoo, että Suomen hallituksen ehdokkaalla Olli Rehnillä on hyvät mahdollisuudet saada merkittävä komissaarinpaikka.
- Hän tulee olemaan uuden komission ehdottomasti kokeneimpia jäseniä, ja hänellä on mahdollisuus saada jälleen kerran mielenkiintoinen ja vahva salkku. Kuuluessaan EU:n kolmanneksi suurimpaan poliittiseen ryhmään, hänellä on myös liberaalipuoluetaustansa ansiosta aito mahdollisuus korkeisiin tehtäviin, Vanhanen kirjoittaa blogissaan.
Vanhanen viittaa kirjoituksessaan myös EU:n presidenttispekulaatioissa esillä olleeseen Paavo Lipposeen (sd.).
- Suomen hallitus tulee suhtautumaan rakentavasti kaikkiin mahdollisiin suomalaisnimiin, jotka pyörivät nimityskeskustelussa mukana, Vanhanen painottaa.