Markku Kauppinen erosi Kuntien eläkevakuutuksen toimitusjohtajan paikalta. Jukka Vihriälä jätti Raha-automaattiyhdistyksen hallituksen puheenjohtajan tehtävän. Antti Kaikkonen luopui Nuorisosäätiön puheenjohtajuudesta ja tyytyi hallituksen rivijäseneksi.

Myös Ylen Olli Ainola voidaan laskea uhriksi. Hän siirtyi pois politiikan toimituksen päällikön tehtävästä puolisonsa, kansanedustaja Marja Tiuran kuittisotkujen herättämän kohun takia.

Peli on kovaa. Ollakseen uskottava toimittajan pitäisi osata katsoa, kehen rakastuu. Anneli Jäätteenmäen puoliso Jorma Mellerikin lähti takavuosina toisiin tehtäviin vaimonsa poliittisen roolin takia.

Vanhasen lisäksi puoluesihteeri Jarmo Korhonen on kestänyt toistaiseksi vaalirahapaineita pitkään. Aiemmin oletettiin, että jos keskustan korkeassa johdossa pitää joku uhrata kohun takia, se on Korhonen.

Kannatus rakoillut pohjoisessa

Pääministeri-puoluejohtaja on erityisasemassa. Hänen eronsa kun voi kaataa hallituksen ja johtaa hajotusvaaleihin. Ennenaikaisia eduskuntavaaleja ei halua yksikään suuri puolue nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä. Sen takia on ilmeistä, että Vanhasen hallitus voittaa huomenna luottamusäänestyksen, joka seuraa tämänpäiväistä pääministerin ilmoitusta vaalirahoituksesta.

Vanhaseen kohdistunut kohu on siitä huolimatta ylittänyt sen rajan, jonka jälkeen hänen on vaikea palauttaa uskottavuuttaan oman puolueväen ja liikkuvien äänestäjien silmissä.

Vanhasen kannatus keskustan pohjoisissa piireissä – ja erityisesti suurimmassa piirissä Pohjois-Pohjanmaalla – on rakoillut jo pitkään hänen avioeronsa ja epämääräisten naisjuttujensa sekä puolueen vaalitappioiden takia. Keskustan kannatuskin on pudonnut alle 20 prosentin.

Nyt näiden rasitteiden päälle tulevat epämääräiset vaalirahakytkennät, keskustan saaman tuen osittainen palautus Nova-yhtiöille sekä epäilykset palturin puhumisesta, yleishyödyllisten yhteisöjen rahojen väärinkäytöstä ja Nuorisosäätiön varojen ohjaamisesta itselle.

Tuorein rasite on Ylen Silminnäkijä-ohjelman väite Vanhasen saamasta ilmaisesta tavaraerästä omakotitaloonsa 13 vuotta sitten. Jos se on totta, sitä voi pitää lahjuksena.

Ahdistunut sattumapääministeri

Viime päivien mediaesiintymiset paljastavat, kuinka ahdistetuksi pääministeri tuntee itsensä. Viime lauantaina Vanhanen kohteli lentokentällä toimittajia kuin ilmaa palattuaan Yhdysvalloista. Sunnuntaina pääministerin haastattelutunnilla Vanhanen otti toimittajista niskalenkin.

Eilen pääministeri hyökkäsi Ylen tv-kakkosta vastaan ja vaati siltä konkreettisia todisteita tavaraeristä, joita Silminnäkijä-ohjelma oli väittänyt hänen saaneen Nuorisosäätiön käyttämältä rakennusyhtiöltä. Vanhanen ei myöntänyt toimittajille mahdollisuutta esittää kysymyksiä. Hän halusi antaa näin näytön poliittisesta johtajuudestaan.

Vanhasesta tuli vuonna 2003 Anneli Jäätteenmäen dramaattisen eron jälkeen sattumapääministeri ja keskustan johtaja. Uutta pääministeriä pidettiin tunnollisuuden ja kunnollisuuden perikuvana sekä ihanteellisena perheenisänä.

Keskustassa oltiin vakuuttuneita, että epävakaan Jäätteenmäen jälkeen puolueelle oli saatu luotettava pääministeri, jonka kaapeista ei löytyisi luurankoja.

Arvio meni mönkään. Vanhasen imagosta on tullut rasite keskustalle, vaikka Vanhanen ei ole ainoa poliitikko, jonka moraalia epäillään. Pääministeriys vain takaa Vanhaselle ylivoimaisen näkyvyyden – hyvässä ja pahassa.

Viime päivien jälkeen kyse ei ole enää siitä, löytyykö Vanhaselle haastaja ensi kesän puoluekokoukseen tai aikaisemmin, jos tilanne sitä vaatii. Nyt kysytään, kuka tai ketkä lähtevät hänen haastajikseen. Haastamiskynnys on laskenut olennaisesti, eikä haastajien tarvitse enää pelätä joutumista naurunalaiseksi.

Seuraajiakin kaatunut

Jarmo Korhonen on keskustan rahankeräysmoottori ja -aivo, ja juuri niillä avuilla hän ratsasti jo puoluesihteerikampanjassaan vuonna 2006. Korhonen oli antanut näyttönsä taidoistaan Etelä-Pohjanmaan piirisihteerinä. Siitä kertoi myös hänen huikea kampanjabudjettinsa puoluesihteerikilvassa.

Korhonen lupasi kehittää ja vahvistaa voimakkaasti keskustan ja sen piirien taloutta. Hän aikoi ottaa vastuun keskustan taloudesta. Vaalirahakohu osoittaa puoluesihteeri Korhosen olleen sanojensa mittainen mies – kaikessa muussa paitsi vaalisloganissaan, jonka hän esitteli ennen Oulun puoluekokousta.

Korhosen slogan vuonna 2006 kuului: ”Luottamusta ei voi ostaa, se pitää ansaita.”

Vaalirahan reitit ja alkuperä viittaavat aivan muuhun.

Puoluesihteeri Korhosesta ei ole vaalirahakohun takia Vanhasen uhkaajaksi. Myös Antti Kaikkoselta menivät mahdollisuudet kohussa. Olli Rehn jäänee EU:n leipiin, jos hän saa hyvän salkun. Suurin paine kohdistuu yhä Paula Lehtomäkeen, mutta hän on kahden pienen lapsen äiti.

Keskustan johdossa on nyt tilaa myös tuntemattomammille suuruuksille.

Risto Uimonen

tietokirjailija