Kalevan mukaan Lehtomäki kertoo ratkaisunsa ensi vuoden alkupuolella. Presidenttiehdokkuudesta vuonna 2012 hän kieltäytyy jo nyt.

Lehtomäen mukaan keskusta voi vaalirahakohusta huolimatta jatkaa ensi kesän jälkeen nykyjohdollakin, jos puoluekokous näin haluaa. Hänen mielestään puolueen kannalta olisi kuitenkin hyödyllistä, että johtotehtävistä kilpailtaisiin ensi keväänä.

Lehtomäki puolustaa vaalirahoja, eikä hän ole palauttanut Kehittyvien Maakuntien Suomelta saamaansa 15 000 euron tukea. Lehtomäen mielestä vaalirahoitus on hyväksyttävää toimintaa, kunhan se on avointa.