Vanhanen sanoi YLEn Pääministerin haastattelutunnilla olevansa valmis kieltämään tuen antamisen kunnilta ja valtionyhtiöiltä.
- Kuvittelisin, että tämä saa laajan kannatuksen. Uskoisin, että siitä syntyisi suhteellisen helposti yhteisymmärrys, YLE Uutisten tavoittama Tarasti sanoi.
Tarastin mukaan muutkin Vanhasen haastattelussa esille ottamat uudistusvaihtoehdot ovat yhä harkinnassa. Vanhasen mielestä tukemisen kieltäminen yrityksiltä ja ay-liikkeeltä olisi "ongelmallista". Kustannusten kampanjakatto olisi Vanhasen mukaan vaikeasti kontrolloitavissa. Tukijakohtainen vuosikatto sen sijaan olisi helpommin valvottavissa, pääministeri sanoi.
Tarasti ei halua arvioida, miten toimikunnassa suhtaudutaan Vanhasen näkemyksiin, koska kantoja ei ole vielä esitetty.
- Meillä on suuri joukko erilaisia vaihtoehtoja mukana. Tarkastelemme, mitä ne käytännön tasolla oikein merkitsevät. Siellä on myöskin näitä [Vanhasen] ajatuksia mukana totta kai. Kaikki ajatukset edelleen ovat olemassa, mutta ratkaisuja ei ole tehty.
Tarastin toimikunnan työn määräaika päättyy ensi keskiviikkona. Toimikunta kokoontuu tiistaina käymään läpi eri vaihtoehtoja. Kokouksen jälkeen varsinaiset esitykset jäävät valmisteluun. Esitysten pitäisi olla valmiina 12. - 13. lokakuuta, jolloin toimikunta muodostaa kantansa.
- Käymme läpi joka ikisen kohdan erikseen, ja katsomme mikä on toimikunnan kanta. Jos ei ole yksimielisyyttä, sitten äänestetään.
Toimikunnassa on kahdeksan eduskuntapuolueen edustajat sekä neljä asiantuntijajäsentä.