Pääministeri Vanhanen totesi iltapäivällä palattuaan Yhdysvalloista, että hänen luottamuksensa tulee käsittelyyn keskiviikkona hallituksen vaalirahatiedonannon yhteydessä.

Nimimerkki "Äly hoi..." peräänkuuluttaa nyt malttia: " Vanhanen ei voi erota ennen kuin on tehty selvitykset vaalirahoista. Nehän valmistuvat vasta vuoden vaihteessa. Suomessa on paljon suurempiakin ongelmia tällä hetkellä kuin hallituksen kaato".

Nimimerkki "Jari" puolestaan kysyy "Miksi Matti Vanhasen pitäisi erota, jos muu hallitus säilyy samana?"

"Lopen kyllästynyt" katsoo, että kaikki osapuolet ovat sotkussa yhtä ryvettyneitä: "--- olisi jo oppositio ihan hiljaa..Piste tällä jauhamiselle ja sopisivat nyt yhteiset pelisäännöt tulevia kampanjoita varten".

Nimimerkki "Jussi" uskoo kuitenkin, että Vanhasella ovat nyt "vitsit vähissä": "Vanhasen puolustus lepää sillä heiveröisellä perustalla, että 'eihän presidenttiehdokas voi tietää', mistä kaikkialta rahaa tulee.Eli tällä kaavalla avustajien ei edes kannata kertoa ehdokkaalle, mistä 'niitä senttejä tulee' - eipähän siten päästä ehdokkaaseen käsiksiksi."

UUTISTA PÄÄSET KOMMENTOIMAAN TÄÄLTÄ: Suomeen palannut Vanhanen vältteli erokysymystä