Tukitoimet valmistellaan lokakuun loppuun mennessä. Ensi vuodeksi on varattu 40 miljoonaa euroa maksettavaksi yrittäjille maataloustuotteiden markkinoiden epävakauden takia. Maitopakettiin liittyvä määräraha maksetaan sen jälkeen kun EU-komissiolta saadaan tarkemmat ohjeet.

Lisäksi luonnonhaittakorvauksen kansallisen lisäosan maksuaikataulua aikaistetaan lokakuun alkuun. Korvausta maksetaan Kainuussa vajaa 25 euroa hehtaarilta. Kotieläintilan korotus on vajaa 79 euroa hehtaarilta.

Anttilan mielestä nyt on toimittava niin, että maatalous säilyy kannattavana jatkossa. Tilojen talousvaikeudet aiheutuvat siitä, että tuotteiden ylituotannon vuoksi hinnat ovat alhaiset maailmanlaajuisesti. Hän uskoo kuitenkin, että suomalaisista ruokatuotteista tulee vielä tärkeitä ja tarpeellisia tulevaisuudessa.

-Maapallon väkilukuhan kasvaa niin, että vuonna 2030 meitä on jo 8 miljardia.Samaan aikaan ilmastonmuutoksen johdosta se peltoala, joka on käytössä vähenee maapallolla, korosti hän eduskunnassa torstaina.

Maatalousyrittäjien ahdingon ja talonpoikien tulevaisuuden nosti eduskunnassa esiin kansanedustaja Raimo Vistbacka (ps). Vistbacka muistutti, että maidon hinta on romahtanut, viljaa on jouduttu melkein lahjoittamaan ostajille ja joillakin alueilla juureksia kynnetään peltoon.