Kaupunkipuistoja, toimivia kevyen liikenteen väyliä ja tornitalo - siinä tulevaisuuden kuvaa Äänekoskesta vuonna 2030. Arkkitehtiylioppilaalla teetetty suunnitelma on kaavoituspäällikön mukaan tehty "jalat maasta irti":

- Tässä ei ole tutkittu tarkkaan tonttirajoja, maanomistajien mielipiteitä tai muita. Tähän voidaan edetä jos kansalaiset hankkeen takana ovat, ja senpä takia halutaankin virittää nyt vilkasta kansalaiskeskustelua asiasta, kaavoituspäälllikkö Olli Kinnunen toteaa.

Äänekoskella on jo järjestetty esittelytilaisuuksia kaavasuunnitelmista yrittäjille ja kuntapäättäjille. Visiot ovat kaikkien nähtävillä Äänekosken internet-sivuilla, ja asukkailta toivotaan mahdollisimman paljon palautetta suunnitelmista.

Tornitaloja ja uusi tori

Arkkitehtiopiskelijan visiossa Äänekosken keskusta uudistuisi reippaasti. Vanhoja rakennuksia purettaisiin paljon pois, ja niiden tilalle rakennettaisiin tehokkaammin - toisin sanoen korkeampia taloja. Matalia rakennuksia poistuisi esimerkiksi Sammonkadun ja Torikadun välistä.

Koskelan suunnalle nousisi kuusikerroksisia taloja, jotka päättyisivät Länsiporttiin, läntisen suunnan maamerkkiin. Eteläportin paikka on luontevasti Viiskulmassa.

Nykyisen torin kohta on suunnitelmassa varattu nelikerroksisille liikerakennuksille. Torin uusi paikka löytyisi Työskintien päästä Torikadun varrelta. Kaupungin pääväylä kulkisi reittiä Rautatienkatu - Torikatu - Kauppakatu.

Juhlapäätös juhlavuonna?

Äänekosken uudistamiselle on siis varattu pari vuosikymmentä aikaa. Kaavoituspäällikkö Olli Kinnunen uumoilee, että jonkinlaisia päätöksiä voitaisiin kuitenkin saada aikaan jo parin vuoden sisällä.

- Kaupungin juhlavuosikin voi olla yksi tavoite, eli nähtäväksi jää, pyritäänkö tästä saamaan jonkinlaista kaupunginvaltuuston juhlapäätöstä, uumoilee Kinnunen.

Äänekoski vietää 100-vuotisjuhliaan vuonna 2011. Sitä ennenkin tosin kaupungin keskusta saa uusia rakennuksia. Tekeillä on suunnitelmia vanhusten palveluasuntojen rakentamiseksi keskustan alueelle.