Korhosen mukaan mainontakattojen pitäisi olla huomattavasti alemmat kuin Tarastin vaali- ja puoluerahoitustoimikunnan viimekeväisessä esityksessä. Työryhmä esitti eduskuntavaalehin 100 000 euron kampanjakattoa.

Raja koskisi mediamainontaa sekä matkatoimistolaskuja. Sen sijaan esimerkiksi vaalikiertueen tarjoiluihin ja muihin vastaaviin menoihin valvonta olisi käytännössä liian työlästä ulottaa, sanoo Korhonen YLE Uutisille.

Korhonen sanoi lisäksi, että tuki- ja kampanjarahoituksen tulisi olla reaaliaikaisesti kaikkien seurattavissa.

Keskusta on päätynyt kannattamaan yli 2 000 euron lahjoitusten tekemistä julkisiksi. Yhden tukijan lahjoitukselle puolue ehdottaisi lisäksi 15 000 euron ylärajaa.

Korhosen mielestä mainontakaton on astuttava voimaan ennen seuraavia vaaleja.

Kokoomus ei ota kantaa

Toisen suuren hallituspuolueen, kokoomuksen puoluesihteeri Taru Tujunen ei perjantai-iltana halunnut kommentoida Korhosen ehdotusta.

- Tarastin työryhmälle pitää nyt antaa työrauha. Kokoomus muodostaa kantansa vaalirahauudistuksista työryhmän esityksen julkaisemisen jälkeen, Tujunen totesi YLE Uutisille.

Tarastin vaalirahoitusta uudistavan toimikunnan määräaika umpeutuu ensi viikolla keskiviikkona. Oikeusministeri Tuija Brax (vihr.) kiirehti aiemmin perjantaina toimikunnan työtä. Tarastin toimikunta olisi jatkuvien uusien paljastusten takia halunnut työlleen lisäaikaa, mutta sitä ei oikeusministeriltä heru.