Suomen valtiosääntö pitää sisällään mahdollisuuden ennenaikaisten eduskuntavaalien järjestämiseen. Valtiosääntöoppineet ovat likipitäen yhtä mieltä siitä, että kyseinen pykälä on olemassa selvästi nykyistä suurempia ongelmia varten.

- Kyse pitäisi olla paljon isommista rahoista kuin vaalirahajupakassa ja jostain tietyistä hankkeista, joihin on koitettu vaikuttaa, sanoo valtiosääntöoikeuden emeritusprofessori Antero Jyränki.

"Vanhasen rooli pääministerinä herättää kysymyksiä"

Hallituksella on suomalaisessa politiikassa suuri rooli ja professori Jyrängin mukaan juuri siksi hallitus on koko vaalirahajupakan tärkein osapuoli. Professorin mielestä varsinkin pääministerin rooli tapahtumissa herättää kysymyksiä.

Vanhasen luotettavuuden arvionti jää Jyrängin mukaan viimekädessä eduskunnalle, jos pääministeri ei itse tee johtopäätöksiä kohusta.

Suomen poliittisesta historiasta löytyy hyvinkin läheltä esimerkki opposition roolista pääministerin kohtalossa.

- Muistamme kuinka paine pääministeri Anneli jäätteenmäen eroon tuli eduskunnan sisältä sosiaalidemokraattisesta eduskuntaryhmästä.

Vanhasen kohdalla demareiden aktiivisuus lienee se joka merkitsee, vaikka oppositio on vähemmistössä. Pääministerin eropaineet tuskin nousevat sietämättömäksi niin kauan kun hallituskumppaneiilta riittää tukea.