EU näyttäytyy kansalaiselle useissa asioissa virkavaltaisena hirviönä. Sekä Manner että Repo katsovatkin, että EU:n byrokratiaa olisi syytä keventää. Muun muassa budjetin muotoiluun olisi jätettävä väljyyttä niin, että nopea reagointi muuttuviin tilanteisiin olisi mahdollista.
EU:n olisi myös oltava enemmän ihmisten kuin instituutioiden asialla. Toisaalta Suomessa virkavaltaisuus johtuu paljolti siitä, että EU:n parlamentin suositukset on luettu pilkulleen ja omaksuttu kansalliseen lainsäädäntöön. Niin ei suinkaan tarvitse tehdä.
Riikka Manner on EU:n parlamentin aluekehitysvaliokunnan jäsen ja budjettivaliokunnan varajäsen. Nyt on valmisteilla uusi, vuonna 2013 alkava rahoituskausi. Itä-Suomen kannalta tärkeä kysymys on maataloustukien peruste. Suomessa tukeva voidaan nyt maksaa luonnonhaittojen perusteella.
Uudet itäeurooppalaiset jäsenmaat kuitenkin ajavat perusteeksi bruttokansantuotetta. Se olisi vastoin liittymissopimusta ja paha isku Etelä-Savollekin. Myös maitokiintiöt ovat poistumassa. Jonkinlainen maidontuotannon rajoittaminen olisi kuitenkin tarpeen, sanoo Manner.