Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila haluaa Suomeen järjestelmän, jolla ruuan hintaa seurataan jatkuvasti. Anttila sanoi TV1:n Ykkösaamussa, että vuoden lopulla julkaistavasta raportista selviää, kenen taskuun ruuan hinnan nousu on päätynyt.

Anttila kertoo, että raportin teettämisestä sovittiin jo viime keväänä yhdessä silloisen työministeri Tarja Cronbergin kanssa. Anttilan mielestä rehti kilpailu ei toimi ruokakaupassa, kun esimerkiksi S-ryhmä ja K-kauppa haukkaavat Suomen kaupasta 70 prosenttia. Tämä on juuri niitä asioita, joiden vaikutuksia pitää selvittää.

Anttilan mukaan kilpailua pitää saada lisää, mutta se ei yksin ratkaise, jos kilpailevat toimijat eivät ole keskenään yhdenvertaisia. Se on se iso kysymys, sanoi Anttila.