- Se, että valvotaan tavallisten työssäkäyvien suomalaisten kolmen kilometrin ylinopeuksia, ei palvele tätä asiaa. Todelliset onnettomuudet tapahtuvat juuri näissä paljon suuremmissa nopeuksissa ja nimenomaan humalassa. Nyt pitäisi paneutua nuorten asennekasvatukseen, kuten ministeri Vehviläinenkin on ehdottanut, sanoo Alatalo.

Mikko Alatalon mielestä yleinen piittaamattomuus on lisääntynyt nuorten keskuudessa. Ajo-opetuksessa pitäisi keskittyä siihen, että lainkuuliaisuus kasvaisi.

- Yleensäkin ajonopeudet ovat liian alhaisia, ne eivät ole uskottavia nykyajan autoilla kun ajetaan. Ajonopeudet pitäisi sopeuttaa keleihin, hyvällä kelillä nopeus voisi nousta. Nuorten kohdalla toimivat aivan toisenlaiset säännöt. Pitää toimia järeästi, auto valtiolle, jos sääntöjä ei noudateta, sanoo Alatalo.

Kunnat kohtelevat epätasa-arvoisesti vanhuksia

Vanhustenhoidon ongelmat on yleisesti tunnustettu. Viime viikolla Lääninhallitusten kokoamien tietojen mukaan korjattavaa olisi paljon. Mikko Alatalo muistuttaa, että valtion budjetti antaa ensi vuonna kuntataloudelle vahvistusta yli 200 miljoonaa euroa.

Mutta jostain syystä nämä rahat eivät ohjaudu vanhusten huoltoon. Kunnat toteuttavat hyvin epätasa-arvoisesti vanhustenhoitoa.

- Olen käynyt monissa pienissä kunnissa, joissa vanhusten asiat on ihan hyvin hoidettu. Suurissa kaupungeissa tämä on suuri ongelma. Pyrkimys olisi luonnollisesti se, että kotona erilaisten tukitoimien avulla voisi asua mahdollisimman kauan.

Alatalon mukaan ne rahat, joilla vanhusten asioita voitaisiin parantaa päätyvät muualle.

- Itse olen sitä mieltä, että jos rahaa vanhuksille valtio rahaa antaa, sen pitää sinne myös päätyä. Osoitamme aika epäinhimillistä ajattelua, jos emme huolehdi senioreistamme. Ylipäänsä koko vanhustenhoito on liian byrokraattista. Enemmän pitäisi käyttää nimikkohoitajia, jotka hoitavat kaikki vanhuksen asiat. Hän olisi tuttu ihminen, sanoo Mikko Alatalo.

Yleisradion pitää saada tehdä laajasti työtään

- Minä lähden siitä, että koululaitoksen ja kirjastolaitoksen ohella Yleisradio on kuitenkin se suuri kasvattava ja sivistävä tekijä, jota ei saa rusinaksi kuivattaa, Yle:n hallintoneuvostossa istuva Mikko Alatalo sanoo.

Hallintoneuvoston esittämää neljän prosentin korotusta televisiolupamaksuun Alatalo pitää varsin kohtuullisena, kun Yleisradion hallitus esitti kuutta prosenttia. Päätöksen asiaan tekee valtioneuvosto.

Alatalo hyväksyy mediamaksun. Pääministeri Matti Vanhasen ehdotusta mediamaksusta vapautumisesta erillisellä ilmoituksella Alatalo pitää työläänä. Mieluummin hän näkisi, että pienituloiset saisivat mediamaksuun tukea valtiolta.