- Kyllä valtio pitää huolen siitä, että tarvittavat tieyhteydet ja rautatieyhteydet rakennetaan sitten kun saadaan varmuus siitä että kaivos todella syntyy, Sailas sanoo.
Sailas vertaa Soklia Sotkamon Talvivaaran kaivokseen, johon valtio rakensi pikavauhtia tarvittavat liikenneyhteydet. Kunnat eivät joudu Sailaksen mukaan lainkaan infran maksumiehiksi.
Lapin ympäristökeskus puoltaa ratavaihtoehdoista Natura-alueen läpi kulkevaa vaihtoehtoa. Rata vaatisi poikkeamispäätöksen Natura-alueella. Sailas toivoo, että asia tulee käsittelyyn mahdollisimman pian.
Hän ei usko, että Natura-alueella tehtävät ratkaisut nousevat ylitsepääsemättömäksi esteeksi kaivosradalle.
- Katsoisin, että siinä ei ole loppujen lopuksi kyse suuresta luontoa muuttavasta hankkeesta. Siksi uskoisin, että tämä este voidaan ylittää järkevästi.
Porotaloudelle tulevat haitat pitää Sailaksen mukaan minimoida ja vahingot korvata.
Jalostus Suomeen
Sokli on Sailaksen mielestä paitsi Lapille tärkeä, myös kansallisesti merkittävä hanke.
- Se merkitsisi huomattavaa työllisyyden paranemista, ratkaisisi pitkäksi aikaa suuren osan Itä-Lapin työllisyysongelmista ja myöskin kuntien taloudellisista ongelmista. Se on kansallisestikin erittäin merkittävä hanke ja sen takia sitä tietysti odotetaan, kuin vesi kielellä, Sailas sanoo.
Kysyttäessä Sokliln kaivosradan mahdollisesta linjauksesta Venäjän Kovdoriin Sailas vastaa, että on selvä kansallinen intressi saada myös Soklin malmin jalostus Suomeen.
Sailas ilahtui positiivisesta mielialasta ja myönteisistä uutisista, joita Itä-Lapin kuntajohtajat kertoivat tapaamisessa.
- Se on välttämätön edellytys, jos halutaan päästä eteenpäin.
Sailas vieraili torstaina Itä-Lapissa yhdessä Tullihallituksen pääjohtajan Tapani Erlingin ja Pohjoisen tullipiirin johtajan Juha Heikkilän kanssa.