Taisin kokea Barroson valintakäsittelyn yhteydessä ensimmäisen pienen turhautumisen, kun valinnan lykkäämisellä saatiin ainoastaan vaikeutettua komission työn käynnistymistä. Pitkitettyä vaihetta voi toki perustella sillä, että näin parlamentin poliittiset ryhmät pystyivät paremmin vaikuttamaan Barroson hahmottelemaan ohjelmaan. Itse olen varma, että vaikuttamistyö olisi voitu hoitaa muutoinkin.
Tällä viikolla keskityimme siis pääosin Barroson ohjelman käsittelyyn poliittisissa viiteryhmissämme. Barroson painotuksista itselleni mieleen jäivät päällimmäisinä hänen tavoittelema budjettiuudistus sekä ehkä aiempaa myönteisemmät lausunnot maataloudesta, ainakin näin oli pääteltävissä hänen suhtautumisestaan markkinahäiriöiden torjumiseen.
Maatalous ja nuorisotyöttömyys paremmin esille
Omassa ryhmässämme korostin itse maataloussektoria voimakkaasti. Mielestäni EU:n on otettava nykyistä vakavammin koko maailmaa koskettava ruokakriisi ja siksikin maatalous on nostettava Barroson hahmottelemaa painokkaammin komission agendalle. Erityisesti toimet viljelijöiden tulotason turvaamiseksi on löydyttävä pian.
Edelleen lisäisin komission ohjelmaan linjaukset aluepolitiikan kehittämisestä, painopisteet Venäjän suhteiden suunnasta sekä askelmerkit sille, kuinka pystymme puuttumaan koko Eurooppaa koskettaviin sosiaalisiin kysymyksiin.
Tällainen kaikkia unionin maita koskettava kysymys on tällä hetkellä esimerkiksi työttömyys, erityisesti olen huolissani nuorisotyöttömyydestä. Nuorisotyöttömyyden osalta Euroopan unioni voisi siirtää koulutuspoliittista painopistettä korkeakouluopiskelun ohella myös ammatilliselle tasolle. Olen usein pohtinut, miksi nuorten liikkuvuutta ja opiskelijavaihtoa ei painokkaasti tueta ammatillisen koulutuksen tasolla. Yliopistoissa järjestelmä toimii hyvin, näin voisi olla myös ammatillisessa koulutuksessa ja siihen meidän pitäisi nyt satsata.
Valinta Venäjä-valtuuskuntaan
Tämä viikko oli parin nimityksen osalta myös minulle merkityksellinen. Tulin valituksi EU:n Venäjä-valtuuskuntaan. Olin tästä todella iloinen, sillä kyseiseen valtuuskuntaan riittää halukkaita. Venäjä on aina ajankohtainen aihe Euroopassa ja sen merkitys monella politiikan sektorilla on EU:lle kiistaton.
On etuoikeus olla suomalaisena edustajana lisäämässä eurooppalaisten Venäjän tuntemusta kyseisessä valtuuskunnassa. Uskon, että myös Suomelle on hyödyllistä, että oma edustaja on niillä keskeisillä vaikutuspaikoilla, joilla linjataan EU:n tulevaa Venäjä-politiikkaa.
Toinen paikka, johon tulin valituksi, on Keskustan oman valtuuskunnan puheenjohtajuus. Jokaisen maan puolueiden parlamentaarikot muodostavat oman valtuuskuntansa, jolla on viralliset mandaattipaikkansa parlamentissa. Minä johdan nyt siis meidän keskustalaisten europarlamentaarikkojen valtuuskuntaa ja osallistun tältä paikalta oman viiteryhmämme, ALDE:n, työvaliokunnan kokouksiin. Se on merkittävä lisä parlamenttityöhön, koska työvaliokunta luonnollisesti pohjustaa ryhmän kantoja poliittisiin kysymyksiin. Suomen päässä valtuuskunnan puheenjohtajuudella on erityisesti se merkitys, että tulin samalla valituksi Keskustan puoluehallitukseen. Työtä siis riittää, ja se on hyvä se!
Loppuviikko kotimaassa
Tämä viikko jatkuu kotimaan merkeissä. Tänään on jo ensimmäinen Keskustan puoluehallituksen kokous, johon osallistun. Huomenna matka jatkuu Vaasaan puutavaraseminaariin, jossa käytän puheenvuoron aiheesta metsätalous ja liikenne. Lauantaina on vuorossa Kuopio ja kalaryssäys.
Ensi viikolla parlamentti muuttaa taas Strasbourgiin ja saatamme vihdoin päästä äänestämään komission puheenjohtajasta. Suuria päätöksiä on siis vihdoin luvassa Ranskan maaperällä!