Hätäkeskusammattilaiset pelkäävät, että hätäkeskusalueiden kasvaessa avun lähettäminen on hankalampaa, kun hätäkeskuksen työntekijä ei tunne alueensa paikkakuntia.

Henkilöstö pelkää myös työntekijäpulaa, sillä monet työntekijät eivät halua vaihtaa paikkakuntaa uuden työn vuoksi. Perheelle saattaa myös olla hankalaa löytää töitä tai koulutusmahdollisuuksia uudelta paikkakunnalta.

Henkilöstö arvioi kuitenkin, että uudistus saattaisi myös yhdenmukaistaa hätäkeskustoimintoja. Uudistuksen jälkeen työmäärä saattaisi myös tasaantua eri hätäkeskusten välillä ja sairauspoissaolojen vaikutukset olisivat aiempaa pienempiä.

Suomen poliisijärjestöjen Liiton sähköpostikyselyyn vastasi yli 200 hätäkeskuksen työntekijää. Tutkimuksen tilasi Suomen hätäkeskusvirkailijat SHV ry.

Hätäkeskusalueiden jakamista pohtinut valtiosihteeri Antti Pelttarin työryhmä jätti tiistaina ehdotuksensa uudeksi aluejaoksi sisäministeri Anne Holmlundille (kok.). Ehdotuksen mukaan Suomi pitäisi jakaa kuuteen hätäkeskusalueeseen. Nyt alueita on 15.