Tähän saakka pakkohoitoon on voitu määrätä odottavia äitejä vain heihin itseensä kohdistuvan terveysvaaran perusteella. Risikon mielestä lakia tulisi nyt muuttaa niin, että hoidon perusteeksi riittäisi vaara syntymättömän lapsen terveydestä. Hän on perustanut asiasta työryhmän, joka esittelee valmistelemansa lakimuutokset eduskunnalle vielä tämän vaalikauden aikana.

Kehitysvammaliiton mukaan odottavan äidin alkoholinkäyttö aiheuttaa yksittäisenä tekijänä eniten kehitysvammaisuutta länsimaissa. Nykyään suositellaankin, että odotusaikana pidättäydyttäisiin kokonaan alkoholin käytöstä.