Sosiaali- ja terveysministeriö ja lääninhallitukset ovat tänä vuonna saaneet poikkeuksellisen suuren määrän yhteydenottoja toimeentulotukien hakijoilta. Kun päätökset venyvät, hakijoiden ja heidän perheidensä ongelmat kasaantuvat. Joissakin kunnissa viivästymisistä on tehty kanteluja eduskunnan oikeusasiamiehelle.

- Toimeentulotukien pitkiin käsittelyaikoihin on puututtava. Ne eivät saa ylittää laissa säädettyä määräaikaa, sanoo peruspalveluministeri Paula Risikko.

Risikon mukaan tilanne on tuen hakijalle tuskallinen ja jopa nöyryyttävä.

- Usein tuen hakija ei ole voinut varautua pitkään odotusaikaan, eikä hänen taloudellinen tilanteensa kestä sitä, Risikko varoittaa.

Sosiaali- ja terveysministeriö pyytääkin lääninhallituksia käyttämään kaikkia niiden käytössä olevia lain suomia välineitä tilanteen helpottamiseksi.