Voisiko tuomari säilyttää toimensa, jos hän lausuisi tuomioistuimen eteen astelevasta kansalaisesta jotakin asenteellista? Ei voisi. Hänet todettaisiin jääviksi, sopimattomaksi henkilöksi käsittelemään kyseistä juttua. Kollegat äimistelisivät, kuinka hän erehtyi alkeisvirheisiin.

Pitääkö politiikan toimittajan olla puolueettomuuteen pyrkivä ja asiakeskeinen vai voiko hän hyökätä uutiskohteensa kimppuun inhoa huokuen ja hänet luokitetaan ammattijournalistiksi?

Siteerattu lausuma Jarmo Korhosesta osoittaa, kuinka joka kodin saavuttavan MTV3:n politiikan journalismia luotsataan. Puolueettomuuttaan korostavissa viestimissä teilaava mieli, jota on kuplinut lukuisissa muissakin käänteissä, ei olisi lainkaan suotua uutistoimituksessa.

Haapalan muotoilut ilmentävät vahvoilta mutta eivät aivan kaikilta siivuilta toimittajien sinnikästä sielunmaisemaa muutaman neliökilometrin läntillä Helsingissä. Kymmenkunta suunnilleen samankatsantoista politiikan raportoijaa eri joukkoviestimissä yrittää kieputtaa puolueita, eduskuntaa ja hallitusta. Tämä joukko koetti vuosi sitten kaataa pääministeri Matti Vanhasen. Se hekumoi onnistuneensa alkukesästä 2003, jolloin Anneli Jäätteenmäki kompastui.

Median diktatuuri vaanii ja jää haaveeksi

Matti Vanhanen ja Jarmo Korhonen ovat säilyttäneet viileytensä ja ilmentäneet paineiden kohtaamisen kapasiteettia.

Keskustan muutamat naisministerit ja Korhosen puoluesihteeriyttä jo aiemmin kampittaneet kansanedustajat ovat tehtailleet juuri sen sisältöisiä hermostuneita lausuntoja, joita median diktatuurin tielle pääsyä ja keskustan hajoittamista himoitsevat toimittajat halajavat.

Median rymistelevä osa tahtoo olla paitsi journalismin, myös esitutkinnan, syyteharkinnan, syyttämisen ja juridisen tuomitsemisen henkinen harjoittaja. Apureiksi napataan julkisuutta ikävöiviä päivystäviä dosentteja ja Joensuun yliopiston professori.

JSN:n puheenjohtaja tai mediavaltuutettu

Ainoastaan yhden puolueen vaalirahoituksen vatkaaminen viikko- ja melkein kuukausitolkulla on aivan älytöntä. Suurta osaa ihmisiä tympii. He kyselevät, miksi yhtä puoluetta ja paria sen johtajaa lahdataan, kun pohjoismaisten ihanteiden mukaista olisi suhtautua jokaiseen puolueeseen ja poliitikkoon yhdenvertaisilla perusteilla. Malttavaisuuden pyytäminen lienee liiallista piilovihan ja journalistisen ajojahdin tihkuttamassa ilmapiirissä. Arto Merisalon ja kumppaneiden Nova -rypäs on kytkeytynyt lukuisten puolueiden ja poliitikkojen eikä yhden tahon vaalirahoitukseen. Tämä ei juuri kuulu keskustelussa.

Julkisen sanan neuvoston puheenjohtajan Pekka Hyvärisen sietäisi ilmaista näkemyksensä. Hänen olisi yllettävä hillitsevyyteen. Jos näin ei käy ja laukka jatkuu, julkisen vallan asettamalle mediavaltuutetulle löytyy ennen pitkää kaipaus.

Kaikki sijoitukset eivät koskaan onnistu

Helsingin Sanomat on suonut tilaa pohdinnoille, oliko Kuntien eläkevakuutuksen, Kevan, Rovaniemen kiinteistösijoitus kannattava. Tämä tiedetään vuosien kuluttua. Teoriaherrat viisastelevat, maksettiinko 20 miljoonan päätöksessä miljoona tai kaksi liikaa vai liian vähän.

Retoorikoilla on ikuinen aineisto. Millä ihmeen järjellä erkkolainen yhtymä arvioi kannattavaksi Taloussanomien perustamisen vuonna 1997? Yhtymän ulkopuoliset pitivät hanketta tappiollisena. Sanoma-konserni lapioi Taloussanomien toimittamiseen ja painamiseen runsaasti rahaa ja otti sittemmin taka-askeleet. Eivätkä Helsingin Sanomien Suomen valtauksen unelmointiin liittyneet satelliittipainojen pystyttämiset ole rahanvuoltamoiksi yltäneet. Yhtymän Neloskanavan pulmat tunnetaan. Näistä aiheista Helsingin Sanomat tassuttelee. Sen passaa perata pilkkujen promilleja Lapin niukan elinkeinoelämän piristämiseksi tehdyn yhden linjoituksen perään.

Journalistiryhmän hurmoksellinen putkinäkemys on 2000-luvun loiskiehuntaa. Mikään puolue tai kenkään politrukki ei kykene lupaamaan bisnesihmisille maankattavaa kaavoitusetua, siis bisneksen ja poliittisen päätännän koplaamista. Näistä asioista päättävät sadat, kenties tuhannet keskenään kilpailevat ja asioita myös yhdessä harkitsevat kansalaiset sekä heidän taustapuolueensa. Niihin vaikuttavat ristikkäiset intressiryhmät. Suomi on kansanvalta, jossa päätäntä on hajautettu.

Vaalirahoituksen säädösten tarkistamisen tarve on selviö. Sitä edistävä hallintoneuvos Lauri Tarastin työryhmä tekee parhaansa.

Yleisradion toimitusjohtaja vaihtunee

Vuorineuvos Kari Neilimon johtama hallitus valmistautuu valitsemaan Yleisradion toimitusjohtajan. Mikael Jungnerin viisivuotisjakso päättyy ensi keväänä.

Nyt ratkaisijana on hallitus, jossa on liiketaloudellista, yritysjohdollista ja yhteiskunnallista tietämystä, eikä poliitikoista koostuva hallintoneuvosto, jolle toimitusjohtajan hakeminen pitkään kuului.

Yleisradion pää- tai toimitusjohtajuus, samoin muutamat lähipostit, ovat olleet poliittisesti mandatoituja. Yhtiön ykkösenä on istunut sosiaalidemokraatti vuodesta 1969. Tuolloin aloitti Erkki Raatikainen. Hänen seuraajiaan ovat Sakari Kiuru, Reino Paasilinna, Arne Wessberg ja Mikael Jungner. Yleisradiota on luotsannut saman puolueen kelpo rivistö neljä vuosikymmentä. Tuskin SDP:n itseoikeus enää sallitaan, vaikka Mikael Jungner on tarjolla.

Pekkala, Jääskeläinen, Heinonen, Häkämies, Aula?

Yksi mahdollisuus on Juhani Pekkala, Ylen hallituksen jäsen ja Kaupan liiton toimitusjohtaja, jolla on repussaan vankka journalistinen ura. Hänen harppauksensa olisi hieman kiusallista, hallituksen itsesiittoisuutta ilmentävää.

Yhtiön sisältä esiin siivilöityvät ohjelmistoalueen johtajat Atte Jääskeläinen ja Olli-Pekka Heinonen. Jääskeläinen on aiemmin johtanut menestyksellisesti Suomen Tietotoimistoa ja ansioitunut Helsingin Sanomissa. Heinosen elettyyn elämään mahtuvat kansanedustajan ja ministerin toimet. Taustalla pilkottaa kokoomus.

Pekkalalla ja Jääskeläisellä ei ole jäsenkirjaa eikä sympatiseeraamisiin ole langettu.

Mikäli hallituspuolueet yhä asettuvat selkeän yhteiskunnallisen vaihtoehdon kannalle, punnitaan kokoomuslainen puolustusministeri Jyri Häkämies ja keskustalainen lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula. Jälkimmäinen vaikuttaa Yleisradion hallituksessa. Häkämiehen ansioluettelosta löytyvät sanomalehti Kymen Sanomien myyntijohtajuus ja Yleisradion hallintoneuvoston jäsenyys.

Selkopiirtoisella Häkämiehellä piisaa vankkoja ja palkitsemista kerryttäviä vuosia puolueessaan ja tasavallan näyttämöillä. Aulan seuraavan portaan arvailu on vähintään luontevaa. Hän ei liimaudu lapsiasiavaltuutetuksi. Aulan reitti saattaa valaistua myös Kansaneläkelaitoksen pääjohtajaksi, kun Jorma Huuhtanen siirtyy senioriksi.

Kanavuoren - Haapalahden moottoriti e joutuisasti

Vaajakosken muodostuminen liikenteelliseksi sumpuksi, matkaajien hengen ja terveyden vaarantavaksi paikaksi on tiedetty vuosia.

Äskeinen kolmen auton vakava kolari Naissaaren liittymässä korostaa turvallisuuden kohentamisen nuukailemattomuutta.

Kanavuoren - Haapalahden moottoritie sisältyy tiehallinnon suunnitelmiin. Se niveltyy nelostien alkaneeseen kohentamiseen Heinolan Lusin ja Vaajakosken välillä. Samassa yhteydessä on mielekästä hoitaa muutaman kilometrin uusi moottoritien pätkä, vaikka se maksaa 85 miljoonaa euroa. Investointi on välttämätön. Kaikki syyt sen lykkäämiseen ovat kevyitä.

Hankkeen toteutus kohentaa olennaisesti turvallisuutta. Tämä vastaa yleistä ja paikallista etua. Varovaisuus on aina paikallaan liikenteessä eikä sitä milloinkaan saada turmattomaksi, mutta turvallisuuteen panostaminen on ihmisen ja yhteisön hyvinvointiin sijoittamista.

Kanavuoren - Haapalahden väylän vaihtoehtoina ovat silta ja tunneli. Luonnonsuojelulliset arvot puhuvat tunnelin puolesta. Jos epäkohta halutaan nopsaan historiaan, tunnelia halvemmat sillat on siedettävä.

Monet esimerkit todistavat siltojen voivan olla ympäristöllisesti kauniita ja arkkitehtonisia nähtävyyksiä.