Keskustan Verkkoapilan haastattelussa Järventaus viittaa Finnveran asiakasselvitykseen, jonka mukaan yritykset hakevat erityisrahoitusyhtiöltä ennätysvauhtia rahoitusta käyttöpääoman menoihin.
- Käyttöpääomaluottoja ottavien yritysten verotus uhkaa ratkaisevasti kiristyä. Tämä on huonoa kannustusta yrityksille, jotka pyrkivät pitämään pyörät pyörimässä ja työntekijät töissä.
Järventaus sanoo näiltä osin pettyneensä hallituksen ensi vuoden tulo- ja menoarvioesitykseen.
- Budjettiriihestä puuttuivat tällä kerralla panostukset ja kannustukset kasvuyrittäjyyteen. Hallitus on tehnyt kyllä hyviä elvytyspäätöksiä, mutta rakenteellisia verotukseen liittyviä uudistuksia odotamme.
Järventaus ottaa esimerkiksi takautuvan tappion verovähennysoikeuden.
Järventaus pelkää, että Martti Hetemäen vetämän verotyöryhmän esityksiin perustuvat päätökset saattavat tulla monen yrityksen akuuttien talousongelmien ratkaisemisen kannalta aivan liian myöhään. valtiovarainministeriössä istuvan alivaltiosihteeri Martti Hetemäen verotyöryhmä valmistelee verotuksen uudistusta ensi vuoden loppuun mennessä.