Rehn arvioi EU:n ulkoministerikokouksessa Tukholmassa, että sopu rajakiistassa on lähellä. Hän odottaa Slovenian ja Kroatian pääsevän sopimukseen tänä syksynä.

Sovun myötä myös Kroatian jäsenyysneuvottelut EU:n kanssa voisivat edetä, ja ne voitaisiin Rehnin mukaan saada päätökseen ensi vuoden alkupuolella.

Slovenia on asettanut rajariidan ratkaisemisen ehdoksi Kroatian jäsenyysneuvotteluille. Slovenia itse liittyi EU:hun vuonna 2004.

Myös Slovenia ja Kroatia olivat Tukholmassa toiveikkaita sovun suhteen. Slovenian ulkoministerin Samuel Zbogarin mukaan Slovenia ja Kroatia neuvottelevat tiiviisti ja lähestyvät sopimusta.

Kroatian ulkoministeri Gordan Jandrokovic sanoo uskovansa, että maat pääsevät pian molempia tyydyttävään ratkaisuun.

Maiden riita koskee Piraninlahdella sijaitsevaa pientä maa- ja merialuetta, jonka molemmat katsovat kuuluvan itselleen. Kiista on jatkunut Jugoslavian hajoamisesta vuonna 1991 lähtien.