Keskusrikospoliisi sai tiedon laivan lunnasvaatimuksesta 2. elokuuta ja kertoi käänteestä heti sisäministeriöön. Ministeri Holmlund kertoi tiedon eteenpäin maan korkeimmalle poliittiselle johdolle viisi päivää myöhemmin.

Holmlund perusteli väliin jääneitä päiviä Nelosen uutisille sillä, että tapaus Arctic Sea on puhtaasti kansainväliseen yhteistyöhön perustuva poliisioperaatio.

- Siinä ei välttämättä valtiojohdolla ole mitään keskeistä roolia, sanoo sisäministeri.

Valtiosihteeri Risto Volanen arvostelee viivästelyä "turhan pitkäksi ajaksi".

- Nykyinen ohjeistus lähtee siitä, että kaikista turvallisuusriskeistä informoidaan valtiojohtoa. Tässä katsottiin ilmeisesti alkupäässä, että kysymys ei ole turvallisuusriskistä vaan rikoksesta, Volanen sanoo.