Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) vaatii kuntapäättäjiltä vastuullisuutta ruokahankinnoissa. Anttila on tyrmistynyt tiedoista, että esimerkiksi kouluruokailussa on käytetty puolalaista perunaa.
Ulkomaisen ruoan käyttö kouluissa ja laitoksissa on yleistynyt. Syitä ovat mm. uusi elintarvikelaki, joka kieltää esim. multaperunoiden käsittelyn laitoskeittiöissä. Myös EU:n hankintalaki suosii suuria valmistajia ja halvinta tarjousta. Internetin keskustelupalstoilla onkin viime päivinä nähty hätähuutoja suomalaisen ruoan puolesta.
Lähiruoan käyttäminen kiinnostaisi myös pohjalaisia, mutta lähellä tuotettujen elintarvikkeiden löytäminen on monen mielestä vaivalloista. Kauppojen lähiruokavalikoima vaihtelee ja jos haluaa panostaa kotimaakunnan tarjontaan, ruokaostoksiin joutuu käyttämään enemmän aikaa, vaivaa ja usein rahaakin.
Erityisesti lihaa, munia ja muita tuoretuotteita halutaan ostaa läheltä. Tärkeintä on kuitenkin ruoan tuoreus ja vanha tuttu hinta-laatu suhde.