Marjut Lindberg kirjoittaa Helsingin Sanomien kolumnissaan, kuinka peruspalveluministeri Paula Risikko patistelee kuntia järjestämään vanhuksille neuvontapalvelukeskuksia, joissa ikäihmisille kerrottaisiin heille tarjolla olevista palveluista.

Lindbergin mukaan ministeri ajaa hyvin tärkeää asiaa. Yksi kasvavan vanhusjoukon suurimmista ongelmista on se, ettei monikaan tiedä mitä palveluita hän olisi oikeutettu käyttämään ja mistä niitä saa. Ellei heikosti liikkuvalla vanhuksella ole tomeria tai kovaäänisiä sukulaisia tai ystäviä, hän jää helposti kotiin istumaan ja tylsistymään, jos ei osaa vaatia esimerkiksi kuljetuspalveluita.

Vanhusten neuvontakeskusten tarve tuo selkeästi esiin yhden palvelujärjestelmän perusongelmista. Palvelut on kehitetty niin kaukana niiden tarvitsijoista ja niiden kehittäjät elävät niin erilaista elämää kuin niiden käyttäjät, etteivät palveluiden kehittäjät edes puhu samaa kieltä kuin niiden käyttäjä.

Vanhusneuvoloita tarvitaan tulkiksi palveluiden tuottajien ja käyttäjien väliin.

Suomelta tarvitaan kanta Tobinin veroon

Suomenmaa kirjoittaa niin sanotusta Tobinin verosta.

Ajatus maailmanlaajuisista veroista valuutta- ja arvopaperikaupalle sai merkittävää tukea, kun Britannian rahoitusvalvonnan FSA:n johtokunnan puheenjohtaja Adair Turner ilmoitti puoltavansa Tobinin veroa.

Taloustieteen nobelisti ja presidentti John F. Kennedyn taloudellinen neuvonantaja James Tobin ehdotti vuonna 1972 globaalin talous- ja sosiaalipolitiikan kehittämiseen tarkoitettua veroa, joka perittäisiin yli rajojen tapahtuvista rahansiirroista.

Nyt siis merkittävä brittiläinen asiantuntija, aiemmin muun muassa investointipankki Merrill Lynchissä, Britannian teollisuuden etujärjestössä ja konsulttiyhtiö McKinseyssä työskennellyt Turner on todennut, että pitkään hellitty hypoteesi markkinoiden tehokkuudesta on romuttunut. Markkinat eivät automaattisesti korjaa omia häiriöitään.

Suomen virallinen kanta Tobinin veroon on ollut kielteinen. Tuorein kannanotto tosin on vuodelta 2000 – siis liki kymmenen vuoden takaa.

Asiaa kannattaisi nyt pohtia uudestaan. Ennakkoluulottomasti ja tämän päivän tilanteen pohjalta.

Demarit tarvitsevat ay-liikkeen ja joukkotapahtumia

Uutispäivä Demarissa Pertti Paasio pohtii SDP:n tilaa.

SDP:n voimakentässä moni elementti on muuttunut, mikä välttämättä aiheuttaa muutoksia puolueen edellytyksille menestyä vaaleissa ja palata suurimmaksi puolueeksi ja hallitukseen mitä tietenkin on pidettävä tavoitteena.

Kenties merkittävimmän tällaisen elementin muodostavat suhteet ammattiyhdistysliikkeeseen ja yhteistyö tämän kanssa. Näiden suhteiden merkitys ymmärretään hyvin sekä porvaripuolueiden että median piirissä. Tämän vuoksi nämä suhteet on julkisuudessa lähes kriminalisoitu.

Julkinen keskustelu on meillä etenemässä siihen malliin, että kohta puolueiltakin edellytetään puolueettomuutta.

Lisäksi Pertti Paasio toivoo, että joukkotapahtumien perinne olisi elvytettävä. Tapahtumien rungon ovat muodostaneet puoluekokousten yhteydessä järjestetyt kulkueet ja juhlat, joita edelleen tovereita tavattaessa hartaasti muistellaan.

Suuri arviointivirhe tehtiin silloin, kun sdp:n satavuotisjuhla 1999 rajoitettiin puoluekokoussalissa esitettyyn pariin ohjelmanumeroon. Puolueen suurelle jäsenkunnalle ei tarjottu mitään.