Matti Vanhasen kuuden pääministerivuoden aikana keskustan ja kokoomuksen voimasuhteet ovat muuttuneet, ja tarvitaan pieni ihme, että juuri Vanhanen pystyy kääntämään kannatussuunnan. Kuudessa vuodessa Vanhanen on kuluttanut Anneli Jäätteenmäen vaalivoiton hedelmät.
Helsingissä ja Uudellamaalla keskusta kärsi tappioita jo eduskuntavaaleissa, ja perääntyminen sai jatkoa kuntavaaleissa koko maassa. Kuntavaalien jälkeen keskusta on hakenut apua Kekkosesta ja talouden kolmannesta tiestä, mutta yhteiskuntapoliittisen hyökkäyksen sijasta pääministeripuolue on juuttunut selittelijäksi niin vaali- ja puoluerahakohuissa kuin eläkeikäjupakassa.
Keskustan sisäiset voimasuhteet paalutettiin vuosi sitten puoluekokouksessa: puoluesihteeri Jarmo Korhonen murskasi viher-liberaalin Kimmo Tiilikaisen, ja city-liberaali Mari Kiviniemi menetti varapuheenjohtajan paikkansa.
Puoluekokouksen äänestykset olivat tappio Vanhasen linjalle ja voitto kokoomukselle. Keskustan vetäytyminen vanhoille laidunmailleen jättää kasvukeskukset kokoomukselle.
Jyrki Kataisen kokoomus on keskustalle hankala vastustaja. Katainen tylsyttää keskustan sekä alue- että sosiaalipoliittisen terän. Pohjois-Savosta eduskuntaan valittu Katainen hyökkää vapaasti maakunnissa ja hän voi luottaa siihen, että etelän keskuksissa omat eivät puukota selkään.
Kesällä nopealiikkeinen kokoomusjohtaja nappasi keskustalta eläkkeiden pelastajan kunnian, ja vihreää valoa tuli kerralla kolmelle uudelle ydinvoimalalle. Pelisilmää osoittaa myös Kataisen avaus ruuan arvonlisäveron alennuksen jakamisesta tasan kauppa- ja ravintolaruualle.
Keskustan ministeriryhmästä kuuluu jo huokaisuja, että onneksi kansaneläkkeiden tasokorotuksesta eli takuueläkkeestä ehdittiin sentään sopia. Perusturvaa uudistavalta Sata-komitealta, kun rahat ovat jo lopussa.