Suurin rahoittaja oli Metalliliitto. Vuonna 2007 liitto antoi puolueelle 15 000 euroa. Vuonna 2008 Metalliliitto lahjoitti puolueelle 18 000 euroa.

Puolue on saanut tuntuvaa tukea myös Osuuskunta Tradeka -yhtymältä. Yhtymä omistaa mm. hotelli- ja ravintolatoimintaa harjoittavan Restelin ja osuuden vähittäiskauppaa harjoittavasta Suomen Lähikaupasta. Vasemmistoliiton mukaan yhtymä on antanut puolueelle 100 000 euroa vuosina 2007 - 2009. Tuki on mennyt puoluetoimintaan, ei vaalikampanjointiin.

Myös demarit julkistavat tämän illan aikana tietoja puoluerahoituksestaan vuosilta 2007 ja 2008. SDP sanoo julkistavansa kaikki yli 2000 euron tuet.