Politiikan tutkija Erkka Railo Turun yliopistosta sanoo, että vaalirahojen avoimuutta on vaikeaa hallita ilmoituskattojen avulla.

- Jos tiettyyn summaan asetetaan raja, niin sitten vaan annetaan useampia pienempiä summia, Railo sanoo.

STT kertoi eilen, että aseteollisuuskonserni Patria on antanut eduskuntavaalien yhteydessä puolueille 16 000 euroa. Valtio omistaa Patriasta 73 prosenttia.

Myös Pekkarinen olisi valmis tiukentamaan valtionyhtöiden vaalirahoitusta

Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) olisi valmis harkitsemaan puolueiden rahoittamisen kieltämistä niiltä valtionyhtiöiltä, joissa valtiolla on enemmistöosuus. Pekkarinen kommentoi asiaa Helsingin Sanomien haastattelussa.

Pekkarinen vastasi Patrian omistajaohjauksesta tuen antamisen aikaan. Hän kertoo, ettei tiennyt tuesta.