Lepän mukaan 30 vuotta vanha lainsäädäntö on auttamattomasti jäänyt ajastaan jälkeen.

- Kertakorvausten sijaan tulisi maksaa tuottoarvoon perustuvia vuokranluonteisia korvauksia. Maanomistaja ei voi käyttää maapohjaa tuottavasti lunastuksen jälkeen, hän sanoo lehdelle.

Sähkönsiirtoyhtiö Fingrid Oyj:n laajamittaiset voimajohtohankkeet ovat herättäneet keskustelua maanomistajille maksettavien lunastuskorvausten oikeudenmukaisuudesta ja kohtuullisuudesta. Uudet linjat tarvitsevat usein lisää maata, vaikka ne rakennettaisiin olemassaoleville voimajohtokäytäville. Näistä maa-alueista maksetaan nyt 200-300 euroa hehtaarilta.

Maa- ja metsätalousministerin Sirkka-Liisa Anttilan (kesk.) mukaan ongelma on tiedossa.

- Tulen ottamaan asian ministeriryhmässä esille pikaisesti. Ministeri Mauri Pekkarisen kanssa yhteistyössä viemme asiaa eteenpäin, Anttila sanoo Suomenmaa-lehdessä.

Fingridin voimajohtohankkeet ovat herättäneet närää viimeksi Etelä-Savossa, jossa maanomistajat vaativat yhtiötä keskeyttämään maastotyöt voimalinjatyömaalla.