- Suomi on iso maa, jossa on pieni väestö. Olemme tottuneet, että meillä on tietty välimatka toisiin, Halonen pohti Rovaniemellä pidetyssä tiedotustilaisuudessa.

Halosen mukaan Lapissa oman reviirin käsite on vielä laajempi kuin muualla Suomessa.

Halosen mielestä suurimpana syynä marjakiistoissa ovat epäilyt marjanpoimijoiden heikoista työoloista ja mahdollisesta hyväksikäytöstä.

Kateuskin taustalla

Osasyynä ongelmiin voi Halosen mukaan olla myös suomalainen kateus.

- Voi suomalainen olla pikkuisen kadekin, joskus vähän oudoistakin asioista. En pistäisi sille pääpainoa, Halonen lausui.

Rovaniemellä Sosiaali- ja terveysturvan päivillä vieraillut Halonen turvaisi lappilaisten perheiden hillapaikat marjabisneksen poimijoilta.

- Toivon, että perilappilaista ideaa, että parhaita hillapaikkoja ja kalastuspaikkoja ei ole ollut tapana kertoa perheen ulkopuolelle, ei liikaa loukattaisi. Mutta kuitenkin saataisiin jatkotuotannolle tarpeelliset resurssit, Halonen sanoi.