Päättäjät etsivät nyt ratkaisua talousongelmiin Vantaa-sopimuksesta. Vakauttamispaketin keinovalikoimassa keskustellaan sekä veronkorotuksista että omaisuuden myynnistä. Vajeen paikkaaminen edellyttäisi veroprosentin nostoa kahdella prosentilla, jolloin se nousisi yli 20:n.
Vantaa kärvistelee taantumassa yhdessä muiden kanssa, mutta valoa tuo vahva muuttovoitto ja verotulot: Vantaalle asettuvat mielellään sekä uudet ihmiset että yritykset, sanoo Vantaan apulaiskaupunginjohtaja Martti Lipponen.
-Kasvavana kaupunkina, jonka väkimäärä kasvaa noin 3000 asukasta per vuosi, olemme jatkuvasti siinä tilanteessa, että joudumme investoimaan enemmän kuin mitä meidän vuosikatteemme on.
Keinoina toimintojen tehostaminen, kiinteistöjen myyminen, veroäyrin nosto
Toiminnan tehostaminen on Vantaallakin päivän sana. Muiden suurten kaupunkien tavoin säästöä haetaan esimerkiksi siirtämällä vanhuksia laitoksista kotihoitoon. Vantaan kaupunginhallituksen puheenjohtaja, kokoomuksen Tapani Mäkinen luo paineita myös kaupungin valtavan kiinteistöomaisuuden myymiseen.
- Minun mielestäni saman tien voitaisiin kaikista Tikkurilan keskustan hallintorakennuksista luopua ja rakentaa yksi modernimpi, jossa toimitilakustannukset ovat määrältään 20-30% pienemmät kuin tällä hetkellä per työntekijä.
Sosiaalidemokraatit ovat kaupungin omaisuuden myymisen suhteen varovaisempia, sanoo valtuuston puheenjohtaja Antti Lindtman.
- Kyllä me ollaan valmiit tarkastelemaan kaikkia puolia, myös tätä omaisuuspuolta, mutta täytyy muistaa, että eihän kukaan voi pitkällä tähtäimellä asuntoja myymällä tai omaisuutta myymällä rahoittamaan päivittäisiä menoja.
- Ja onko se vastuullista tässä tilanteessa, jossa omaisuuerien arvo on alentunu nyt ruveta myymään kiinteistöjä, Lindtman jatkaa.
Juustohöylään ei halua tarttua kukaan
Kaikki Vantaan päättäjät tuntuvat nyt olevan sitä mieltä, että tällä kertaa ainakaan lapsilta ja lapsiperheiltä ei leikata.
- Ei tätä taloustilannetta palveluja leikkaamalla hoideta. Vantaalla on leikattu viimeiset 20 vuotta. Kyllä me ollaan tiemme päässä siinä suhteessa. Nyt pitää keskittyä palveluiden tehokkaampaan tuottamiseen, painottaa Mäkinen.
Sosiaalidemokraatit luottavat puolestaan vanhaan lääkkeeseen uudessa paketissa, tarvittaessa kunnallisveroa on korotettava, edes väliaikaisesti.
- Kunnatkin on joutuneet elämään näiden suhdanteiden mukaan, niin kyllä tässä nousee harkittavaksi pitäisikö meidän tehdä tällaisia määräaikaisia tulojen tarkistuksia esimerkiksi verojen osalta.
Avoin kaikille muuttajille
Maailman talouden lama iskee Vantaan talouteen erityisen ankarasti, koska kaupunki ei ehtinyt nousta kunnolla pinnalle 90-luvun lamasta.
Vantaa on ollut myös avoin muuttajia kohtaan. Kaupunki on kasvanut nopeasti ja sen vuoksi joutunut investoimaan jatkuvasti peruspalvelujen lisäämiseen ja infran rakentamiseen.
Esimerkiksi Espoo, Kauniainen ja Sipoo ovat olleet selvästi valikoivampia ja pyrkineet kuorimaan muuttovirroista parhaiten ansaitsevaa ja koulutetuinta väkeä.
Vantaan kaupunginhallitus valmistelee talouden tasapainottamista ylimääräisissä kokouksissaan keskiviikkona ja perjantaina.