Urpilaisen mukaan hallitus on tehnyt taantuman aikana kolme päävirhettä. Hallituksen talouspolitiikka ei ole Urpilaisen mielestä räätälöity taantuman vaatimuksiin vaan hallitus hirttäytyy hallitusohjelmaansa. Urpilaisen mukaan hallituksen veroelvytys on tehotonta.

Urpilainen väittää, että hallituksen kuntapolitiikka kärsii tuottavuusintoilusta. Tämän myötä kunnat ajetaan taantumassa työvoiman vähennyksiin ja veron korotuksiin. Sen vuoksi SDP vaatiikin kunnille lisää rahaa 500 miljoonaa euroa elokuun budjettiriihessä.

"Hallituksella tempputyöllistämistrauma"

Hallituksen työvoimapolitiikka kärsii Urpilaisen mukaan tempputyöllistämistraumasta. Kokoomus on arvostellut aikaisemmin SDP:tä tempputyöllistämisestä, ja tämä on Urpilaisen mielestä johtanut siihen, ettei hallitus uskalla panostaa riittävästi aktiiviseen työvoimapolitiikkaan. Erityisesti nuorten tukityöllistäminen on Urpilaisen mielestä aliresursoitu.

Urpilainen esitti näkemyksiään SDP:n eduskuntaryhmän puoluejohdon kesäkokouksessa Nummelassa.