Valtion määräysvallassa olevilta yhtiöiltä pääministeri Vanhanen kieltäisi vaalituen antamisen kokonaan. Vanhasen mukaan valtion omaisuuden ollessa kyseessä tasapuolisuusnäkökulmat ovat äärimmäisen vakavia.

Hän kehottaa vaalitukea jo antaneita valtionyhtiöitä nyt kertomaan avoimesti myöntämänsä tuet.

Ay-liikkeen antamat vaalilahjoitukset Vanhanen sallisi jatkossakin, joskin pääministeri pitää verovähennysoikeudella kerätyistä jäsenmaksuista maksettavia yksipuolisia tukia arveluttavina.

Keskusta ja kristilliset julkistivat valtionyhtiöiltä saamansa tuet

Keskusta julkisti tiistaina valtionyhtiöiltä neljän viime vuoden aikana saamansa tuet.

Lähinnä seminaarilipuista koostuvan tuen kokonaismäärä on runsaat 30 000 euroa. Valtionyhtiöiltä saadut tuotot ovat pääosin pieniä, alle 600 euron summia. Tukilista löytyy keskustan nettisivuilta.

Puoluesihteeri Jarmo Korhosen mukaan keskusta on pyrkinyt aiemmin kertomaan saamansa yli 5 000 euron tuet puolueen, sen varainhankintayhdistyksen ja kahden puolueen osakeyhtiön osalta. Tiistaina puolue julkisti samojen tahojen valtionyhtiöiltä saamat pienemmätkin tuet vuosilta 2006-2009.

- Halusimme tältä osin putsata pöydän myös julkiseen keskusteluun, koska olemme nyt linjaamassa torstaina omia kantojamme Tarastin työryhmää varten, ja tulemme olemaan selkeästi sitä mieltä että yli 50 prosentin valtio-omisteisista yhtiöistä ei enää tulevaisuudessa puolueita voida tukea, sanoo Korhonen YLE Uutisille.

Korhosen arvion mukaan pöytä on lopullisesti puhdas, kun kaikki puolueet ovat julkistaneet myös yhdistysten ja säätiöiden hankkiman rahoituksen:

- Tässä vaiheessa moni on vielä puhunut puolueista, mutta me olemme myös kertoneet oman varainhankintayhdistyksemme saamat tulot eli uskon näin, että sitten tämä pöytä putsaantuu, kun kaikki puolueet ovat kertoneet myös omien osakeyhtiöittensä ja omien vainhankintayhdistysten ja säätiöiden saamat ulkopuoliset tuet. Sen jälkeen varmaan kokonaiskuva on hahmottunut.

Myös kristillisdemokraatit julkistivat tiistaina vuosina 2006-2009 valtionyhtiöiltä saadut tuet. Tuen kokonaissumma on 5 500 euroa ja suurin tukija on Osuuspankkien Keskuspankki 3 000 euron tukisummalla. Kristillisten lista löytyy puolueen internet-sivuilta.

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsäsen moittii tiedotteessa, että mittavan vaalituen vastaanottaminen valtionyhtiöiltä osoittaa heikkoa harkintakykyä suurilta puolueilta.

Räsäsen kritiikki kohdistuu etenkin suuria tukisummia saaneen kokoomuksen toimintaan. Räsänen harkitseekin välikysymyksen esittämistä valtion omistajapolitiikasta ja valtionyhtiöiden puolueille myöntämästä tuesta.