Liikenneministeri Anu Vehviläinen asettaa E18-tien rakentamisen Vaalimaan rekkaparkin edelle. Vehviläisen mielestä rekkaparkin tarvetta pitää miettiä, jos talouskriisi jatkuu ja kauttakulkuliikenne pysyy hiljaisena.

- Taloustilanne on tiukka ja asia pitää katsoa uudestaan ensi talvena. Ei kai kannata rakentaa rekkaparkkia, jos sille ei ole riittävästi käyttöä, Vehviläinen sanoo.

Valtiovarainministeriön ensi vuoden budjettiesitys lupaa rahaa rekkaparkille sekä E18-tien Kotkan ja Koskenkylän väliselle tieosuudelle. Haminan ohitustielle rahaa ei ole toistaiseksi tulossa.

Vaalimaan rekkaparkin rakentaminen piti aloittaa jo tänä keväänä, mutta ajankohtaa siirrettiin vuodella eteenpäin kauttakulkuliikenteen hiipumisen vuoksi. Samalla rekkaparkin koko pieneni tuhannesta autosta viiteensataan.

Haminan ohitustie ja Kotka-Koskenkylä samalla viivalla

E18-tien rakentamisella on Vehviläisen mukaan kiire, koska sen pitäisi olla valmis vuonna 2015. Haminan ohitustielle pyritään saamaan rahaa elokuun lopun budjettiriihessä. Tavoitteena on pieni aloitusraha ensi vuodelle, rakentaminen pääsisi kunnolla vauhtiin vuonna 2011.

Vehviläinen pitää Haminan ohitustien ja Kotka-Koskenkylä -välin rakentamista yhtä kiireellisinä.

- En halua lähteä priorisoimaan niitä, sillä ne ovat yhtä tärkeitä. Ministeriön lähtökohta on, että molempien tulee olla ensi vuoden budjetissa.